Lentopelon ei tarvitse estää matkustamista - asiantuntija kertoo parhaat vinkkinsä

25.03.2015 09:45 - Rea Tallgren

Lentopelko saattaa tuntua mahdottomalta selättää, mutta näin ei kuitenkaan ole.

Matkustamoturvallisuusasiantuntija Minna Ruolanto kertoo Voicen Herättäjille, että lentopelko on selätettävissä.

- Tärkeää on selvittää se, mistä pelko johtuu. Onko kyseessä ahtaanpaikankammo, vai pelkääkö kontrollin menettämistä, että on jossain ihmisten keskellä ja joku toinen ohjaa konetta? Tämä on yleistä esimerkiksi pienten lasten vanhemmilla, jotka ovat tottuneet olemaan ohjissa, Ruolanto selittää.

On tärkeää myös tietää, että lentäminen on tilastollisesti hyvin turvallista. Kone esimerkiksi tarkistetaan pikkutarkasti ennen lentoa, toisin kuin vaikkapa autot, joilla monet ajavat päivittäin.

- Hirveästi otsikoidaan, että koneessa olisi ollut tekninen vika, jos jotain käy. Mutta on tärkeää muistaa, että lentokoneet tarkistetaan ihan älyttömän tarkasti ennen jokaista lentoa. Jos vaikka koneen kahvinkeittimessä on vika, niin sekin tarkistetaan, Ruolanto selittää.

Mutta miten peloista sitten voisi päästä eroon, tai ainakin helpottaa niitä?

- Kaikille ei ole mahdollista päästä pelosta täysin eroon, mutta on mahdollista oppia elämään sen kanssa. Kannattaa selvittää, mikä siinä pelottaa: onko se äänet, liikkeet vai mikä. Ja sitten voi lähteä järkeistämään, asia kerrallaan, että mistä pelko koostuu, eli esimerkiksi mistä ne äänet koostuvat, koska kyllähän lentokoneesta kaikkia ääniä kuuluu.

Voicen Herättäjät Anssi Honkanen ja Niina Backman ovat äänessä aina arkiaamuisin klo 6-10.

Kilpailut

Uusimmat