Sveitsi, Norja ja Islanti maailman kalleimpia valtioita. Arvaatko mille sijalle Suomi sijoittuu?

23.01.2015 11:45 - Reetta Haverinen

Monelle tulee yllätyksenä, että Suomi ei yllä hintatasollaa edes maailman kymmenen kalleimman valtion joukkoon. Numbeon tuore raportti paljastaa varsin odottamattomia faktoja valtioiden hintatasoeroista.

Moni suomalainen arvostelee kotimaamme hintoja ja elinkustannuksia, mutta tuoreesta maailmanlaajuisesta raportista paljastuu, että asuminen esimerkiksi Australiassa, Venezuelassa, Islannissa, Norjassa ja Sveitsissä on Suomeakin tyyriimpää. Vertailujen mukaan elämä Intiassa, Nepalissa tai Pakistanissa on kaikkein budjettiystävällisintä.

Raportissa huomioitiin ruoan hintatasoa, liikennekustannuksia, ravintolahintoja ja käyttötavaroiden arvoa. 13. sijalle sijoittunut Suomi pesi hintatasollaan Ranskan, Belgian ja Ruotsin. On siis vielä täysin perusteltua käydä vaate- ja käyttötavaraostoksilla naapurimaassamme.

Norjaan tai Sveitsiin matkustavien kannattaa kuitenkin tehdä ostoksensa harkiten. Myös hintojen vilkaisu ennen annoksen tilaamista hienossa illallisravintolassa saattaa olla varsin perusteltua!

Lähde: Numbeo, Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat