Kuva: Shutterstock

90-luvulta tuttu vaatekappale teki vahvan paluun - jakaa mielipiteet

20.02.2018 15:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Body on vaatekappale, joka istuu kenelle tahansa.

Jo muutaman vuoden ajan 90-luvulta tuttu vaatekappale eli body on ollut vahvassa nosteessa. Nyt se on kuitenkin ottanut todellisen harppauksen ja tänä keväänä ja kesänä sitä nähdään katukuvassa entistäkin enemmän.

Muun muassa julkkikset ovat ottaneet trendin vahvasti haltuun. Ja miksi eivät olisi. Kyseinen vaatekappale on todella käytännöllinen, sillä se toimii niin housujen kuin hameenkin kanssa. Parasta siinä on kuitenkin se, että se ei nouse missään vaiheessa ylös, vaan pysyy napakasti paikoillaan.

Tämän lisäksi se on vaate, joka sopii jokaiselle vartalolle täydellisesti ja onkin siksi hyvä hankinta jokaiseen kaappiin.

Bodyja on saatavilla monessa värissä ja mallissa. Muun muassa perinteisen t-paidan tyylisiä bodyja on saatavilla jo monin paikoin.

Jos siis kaipaat inspiraatioita kyseiseen tyyliin, voit katsoa muutamia esimerkkejä alta.

Body murskattua samettia, H&M, 19,99 e

(kuva: H&M)

Pitkähihainen body, Monki, 15 e

(kuva: Monki)

Flamingo-body, Zara, 15,95 e

(kuva: Zara)

Lue myös: Bikinimuoti huokuu tänä kesänä naisellisuutta - suloisia kuoseja ja näyttäviä materiaaleja

Lue myös: Kevään trendikkäin kenkämalli ihastuttaa - näillä ei jää ilman huomiota

Lue myös: Ruutukuosi on aina trendikäs - katso vaihtoehdot jokaiseen makuun

Lähde: WhoWhatWear

Kilpailut

Uusimmat