Kuva: Fotolia

Kosmetiikan ei tarvitse maksaa maltaita: Näin teet itse ihoa hellivät kauneustuotteet kotona

04.12.2016 15:15 - Karoliina Kotala

Kauppojen hyllyillä on nykyisin laaja tarjonta erilaisia kosmetiikkatuotteita. Jos kuitenkin haluat ihollesi hiukan vaihtelua, kokeile luonnonmukaisempaa vaihtoehtoa.

Yksi kauneusalan tuoreita trendejä on valmistaa itse omia kosmetiikkatuotteita eikä ainesosiakaan tarvitse välttämättä lähteä kaukaa hakemaan. Jos kemistin taidot eivät ole vahvuutesi, riittää kun piipahdat vain lähikaupassa tai kurkistat jääkaappiisi. 

Ihonhoitobaarista tuttu kauneusasiantuntija Henna Heikkinen kertoo esimerkiksi luonnonjogurtista syntyvän mainion kasvonaamiopohjan. 

- Valitse luonnonjogurtti, joka on sokeroimaton ja maustamaton, mielellään vielä luomu. Lisää joukkoon hunajaa ja kaurahiutaleita, joita voit murustaa vielä hienommaksi, Heikkinen opastaa. 

Kauneusasiantuntijan mukaan kyseinen naamio sopii lähes jokaiselle iholle ja kaura on erinomainen rauhoittamaan ihoa. Luonnonjogurtti on myös erinomainen apu esimerkiksi auringon polttamalle iholle, kun lisäät joukkoon hunajaa sekä kananmunaa. Ne kosteuttavat ja rauhoittavat ihoa ja toimivat koko vartalon iholle. 

Jos taas ihosi kaipaa kuorintaa, on hunajan ja sokerin yhdistelmä mainio. Voit myös ottaa pehmeän, käytetyn hammasharjan avuksi ja kuoria sen avulla huulten ihon. 

- Meikkipussin sisältä löytyy muitakin monikäyttöisiä tuotteita. Esimerkiksi huulipunaa toimii hyvin myös luomivärinä ja poskipunana. Luomivärillä taas voi tehdä näyttäviä raitoja hiuksiin tai jopa liukuvärjäyksiä. Hiusöljy puolestaan toimii kasvoilla, jos haluat luoda kiiltävän meikin, Heikkinen vinkkaa.

Lue myös: Hiukset, huulet, silmät - katso talven 3 ajankohtaisinta meikkitärppiä

Kilpailut

Uusimmat