Äidit hämmentyivät: Lasten partioleirin nimellä kyseenalainen kaksoismerkitys

10.09.2013 17:30 - Katariina Näreaho

Syyskuun lopussa järjestetään pääkaupunkiseudun partiolaisille kilpailu, jonka kaksimielinen nimi on herättänyt närkästystä.

Espoon Partiotuki järjestää tänä vuonna 12 vuotta täyttäneille Espoon Punanen -partiotaitokilpailun nimellä Ruska-Punkku. Nimi on herättänyt hämmennystä, sillä sananmuunnoksella siitä muodostuu huomattavasti rivompi sana: Puska-Runkku.

- Meidän kisa on erätaitopainotteinen ja ruska ja syksy sopii metsään ja erätaitoihin teemana, järjestelysihteeri Laura Niemi avaa tämänvuotista nimivalintaa.

Niemen mukaan kilpailun nimessä Punkku-sana toistuu joka vuosi. Esimerkiksi vuonna 2007 sama kilpailu järjestettiin nimellä Huhu-Punkku. Tämänvuotinen nimi on kuitenkin herättänyt närkästystä. 

- Tämä on aika vakava asia, kun puhutaan puskarunkkaajista, ja lapsia varoitellaan  itsensäpaljastajista. Ja yhtäkkiä löytyykin sen niminen leiri, kertoo Voicen toimitukseen yhteyttä ottanut äiti.

- Olen hämmentynyt. Tämän on pakko olla huono vitsi! Meillä kouluikäiset vitsailee tuollaisilla asioilla, mutta en itse lähettäisi lastani leirille, jolla on tuollainen härski nimi, toinen äiti tumaa.

- Ikävä ajatus, että lapsille järjestetään tuon nimisiä leirejä. Tulee mieleen, että onko se ollut vain järjestäjien hauska vitsi lasten kustannuksella.

Niemi kertoo kuitenkin Voicelle, että heille asti närkästyneet kommentit eivät ole kantautuneet.

- Kyllä sananmuunnokset ovat käyneet mielessä, ja mietimme jonkin verran sitä nimeä. Vielä ei ole kukaan vetänyt hernettä nenään. Nimi oli jo viime syksynä tiedossa, eikä palautetta ole tullut partiolaisten vanhemmilta, hän vakuuttaa Voicen Iltapäivän Lauri Kottosen ja Noora Hautakankaan haastattelussa.

Lue lisää Ruska-Punkku-kilpailusta täältä.

Lue myös: Näin Espoon Partiotuki vastaa nimiharmiin.

Juttua päivitetty 11.9. klo 8.00. Ruska-Punkun viestintäpäällikön pyynnöstä. Päivityksessä lisättiin tekstiin, että kilpailu on järjestetty Espoon Partiotuen ei Pääkaupunkiseudun Partiolaisten toimesta. Juttuun myös lisättiin se, että kilpailu on tarkoitettu yli 12 vuotta täyttäneille. Samalla myös artikkelin kuva päivitettiin niin, että siitä käy varmasti ilmi, että kyseessä on 12 vuotta täyttänyt lapsi.

Kilpailut

Uusimmat