Specsaversin Suomen sähäkimmän silmälasimallin titteli on haluttu - vielä voit hakea

30.06.2015 17:45 - Rea Tallgren

Suomen sähäkintä silmälasimallia haetaan parhaillaan Specsaversin toimesta. Haussa on mukava, edustava ja reipas henkilö, joka tuntee olonsa kotoisaksi lasit päässään.

Suomen sähäkimmän silmälasimallin hakuprosessi on käynnistynyt vauhdilla ja hakemuksia on tullut niin netin kuin Specsaversin mallia etsivän kiertueenkin kautta.

- Osallistujia näyttää tulevan tänä vuonna ennätysmäärä. Keskimäärin jokaisella paikkakunnalla, jossa kiertue on vieraillut, on kisaan ilmoittautunut 150-200 kandidaattia, kertoo Voicelle Specsaversin tuotejohtaja Tanja Korteniemi.

- Olemme saaneet ehdokkaaksi ihanan näköisiä ihmisiä - niin, ja reippaita. Osallistujia on löytynyt kaikista ikäluokista. Nyt kun ikäraja on tiputettu kuuteentoista, on ehdokkaina ollut myös ihania nuoria miehiä ja neitejä, Korteniemi hymyilee.

Osallistu näin

Kilpailuun osallistuminen on mahdollista 16.8. asti. Semifinaali järjestetään 1.9.-13.9. ja finaali käydään ILoveMe -messuilla 16.10.

Kilpailun voittaja matkustaa yhdessä kilpailun keulakuvan, laulaja Krista Siegfridsin kanssa Tukholmaan. Vuoden 2015 loppupuolella voittaja matkustaa Specsaversin hyväntekeväisyyskohteeseen Tansaniaan yhdessä optikkoryhmän kanssa.

Osallistu kisaan tästä.

Katso video viime vuoden kilpailusta alta.

Artikkeli on tehty yhteistyössä Specsaversin kanssa.

Kilpailut

Uusimmat