Tunne olosi kauniimmaksi kuin koskaan: Tutkimus selvitti, miten se onnistuu

10.04.2014 15:58 - Reija Saarinen

Naisilla on tapana vähätellä itseään ja kauneuttaan, vaikka siihen ei ole mitään syytä. Sosiaalinen koe osoitti tämän muutamalle onnekkaalle.

Jokaisella naisella on kyky tuntea itsensä kauniiksi ja itsevarmaksi. Tämän väitteen todisti todeksi sosiaalinen koe, jonka toteutti Dove-tuotemerkki. Koe tehtiin siitä syystä, että juuri ilmestyneen tutkimuksen mukaan jopa 93 prosenttia naisista on tyytymätön johonkin osaan ulkonäössään. Kokeen tarkoitus oli osoittaa, että jokainen nainen voi tuntea itsesän kauniiksi oikeanlaisessa mielentilassa.

Kokeen ohjasi psykologian tohtori ja menestynyt kirjailija Ann Kearney-Cooke, joka on tutkinut naisten vartalokuvaa ja itsetuntoa jo 30 vuoden ajan. Kearney-Cooke kertoi kokeeseen osallistuneille naisille vartaloon kiinnitettävästä laastarista, joka saisi naiset tuntemaan itsensä kauniimmaksi kahden viikon koejakson aikana. Kokeeseen osallistuneet naiset raportoivat kahden viikon ajalta positiivisia vaikutuksia itsetuntoonsa ja ulkonäköönsä. Kokeen lopussa naisille paljastettiin kyseessä olleen lumelääkevaikutus ja että laastarin todellinen vaikutus oli lisätä naisten itsevarmuutta omasta viehättävyydestään.

- Kun nainen tuntee itsensä kauniiksi, hän säteilee onnea ja itsevarmuutta. Tämä vaikuttaa naisen elämään merkittävästi. Heidän on vaikea tunnistaa omaa kauneuttaan ja tämä vaikuttaa heidän arkielämäänsä. Kokeen tarkoitus oli osoittaa, että kauneus on mielentila. Jokaisella on kyky tuntea itsensä kauniiksi, toteaa Kearney-Cooke.

Katso dokumentti alta.



Kilpailut

Uusimmat