Kuva: Senja Rapila

Raptorin musiikki leimattiin huumoriksi - "olimme yksi Suomen poliittisimpia yhtyeitä"

29.08.2017 11:15 - Senja Rapila

Huumoriräppiä soittava yhtye koki olevansa yksi poliittisimpia yhtyeitä, mitä 70-luvun jälkeen Suomessa on ollut.

Raptori on yksi suomalaisen rap-skenen edelläkävijöistä. Yhtye aiheutti kuhinaa 90-luvulla varsinkin kappaleellaan Oi, Beibi. Radio Nova kysyi haastattelussaan yhtyeeltä, että miltä heistä tuntuu, kun nykyaikana huumoriräppiä ei tunnuta arvostavan erityisesti.

- Jos joku räppäri tulee sanomaan, että ei olla vakavasti otettavia, niin voi että, olen todella pahoillani, yhtyeen jäsen JuFo lll kuittaa haastattelussa.

Trio kuitenkin myöntää, että vakavasti otettavuus on ollut jossain vaiheessa ongelmana, kun yhtye kuitenkin teki suurimmaksi osaksi hyvin kantaaottavia kappaleita, missä arvostellaan yhteiskunnan toimintatapoja ja jopa poliitikoita.

- Jossain kohti se oli meille ongelma, että ollaan vain huumorirap -yhtye. Meidän laskujen mukaan oltiin yksi poliittisimpia yhtyeitä, mitä 70-luvun jälkeen Suomessa on ollut. Ihan sama, jos ollaan huumoriräppiä niin sitten ollaan huumoriräppiä, Izmo toteaa.

"Huumori oli keino viedä sanomaa eteenpäin"

Monet muistavat Raptorin pelkästään muun muassa Oi, Beibi -kappaleen rivoista teksteistä. Yhtyeen jäsenet kuvailevat, että humorististen kappaleiden takana on kuitenkin joku tärkeämpi, kantaa ottava sanoma, mikä oli helpompi iskostaa kansalaisten päähän huumorin avulla.

- En sano ikinä mitään vakavaa, mutta nyt sanon. Seitsemänkymmentä prosenttia meidän kappaleista olivat kantaaottavia erään Voima-lehden mukaan. Totta kai se huumori oli se keino millä sitä sanomaa vietiin läpi, voidaankin kysyä kuinka moni rap-yhtye nykyään vastustaa koulutusleikkauksia tai muuta biiseissään, JuFo lll pohtii.

- Se on se meidän tapa viedä sitä viestiä eteenpäin. Jos puhutaan hävittäjäostoista tai koulutusleikkauksista tai populismista kappaleiden sanoituksissa, ei se sanoma mene perille sellaisenaan ilman huumoria.

Lue myös: Viimeinen mahdollisuus nähdä livenä! Raptorille yllätyskeikka kesän loppuun

Lue myös: Movetron muistelee kammottavimpia bäkkärikokemuksia: Ei ollut lainkaan vessaa!

Kilpailut

Uusimmat