Kuva: Senja Rapila

Laulaja Alman suuren luokan yhteistyöt saivat jatkoa - kuuntele kahden poptähden kanssa tehty biisi

09.12.2017 13:15 - Iiro Myllymäki

Alma ja ruotsalaistähti Tove Lo vierailevat Charli XCX:n uudella kappaleella.

Suomalaisen popin kansainvälisesti tunnetuin laulaja Alma, 21, on tehnyt lyhyen uransa aikana yhteistyötä monien merkittävien nimien kanssa. Nyt on julkaistu uusi kappale, jossa Alma laulaa yhdessä brittitähti Charli XCX:n ja ruotsalaisen poptähden Tove Lon kanssa.

Uusi kappale kantaa nimeä Out of My Head, ja se on ensimmäinen sinkkulohkaisu Charli XCX:n tulevalta Pop2-mixtapelta. Alma on tehnyt aiemminkin monesti yhteistyötä Charli XCX:n kanssa. Alman tuorein sinkku Phases on kirjoitettu yhteistyössä brittitähden kanssa, ja Charli XCX myös ohjasi kappaleelle tehdyn musiikkivideon. Kaksikko on ystävystynyt, ja he muun muassa ovat vierailleet toistensa keikoilla viime kesän Ruisrockissa.

Aiemmin Alma on ollut yhteistyössä muun muassa räppäri French Montanan kanssa. Hän on tehnyt musiikkia myös supertuottajien Martin Solveigin, MNEK:n ja Rudimentalin kanssa. Naisen on määrä julkaista debyyttialbuminsa ensi vuonna.

Ruotsalainen Tove Lo tunnetaan muun muassa Habits (Stay High) - ja Talking Body -hiteistään. Charli XCX puolestaan on valloittanut radioaallot muun muassa Boom Clap -kappaleellaan ja vierailemalla Icona Pop -yhtyeen I Love It -megahitillä.

Voit kuunnella kolmikon tuoreen kappaleen alta:

Lue myös: Alma oli Linnan juhlien halutuin selfie-kaveri - katso kuvat

Lue myös: Alma biletti villisti brittiläisen supertähden kanssa - "Me v**tu tuhottiin se paikka"

Lähde: Rolling Stone 

Kilpailut

Uusimmat