Kuva: Mikko Räsänen

Legendaarinen Suomi-biisi jouduttiin äänittämään uudestaan: "Pornoäänet olivat liikaa!"

18.01.2018 19:30 - Mikko Räsänen

Raptorin tunnetuin kappale Oi Beibi jouduttiin tekijänoikeussyistä äänittämään uudestaan ennen kuin se voitiin lisätä Spotifyhin.

Monet ysärifanit ovat jo vuosia harmitelleet sitä, että legendaarinen suomirap-yhtye Raptori puuttuu Spotifysta lähes kokonaan. Tarjolla on vain muutamia yksittäisiä kappaleita, mutta ei yhtään kokonaista albumia ja esimerkiksi ryhmän läpimurtoalbumi Moe! on puuttunut Spotifysta kokonaan.

Nyt tilanne on muuttunut hieman, sillä Spotifyhin on vähin äänin lisätty Moe!:n ja koko Raptorin uran suurin hitti Oi Beibi. Harvat kuulijat huomaavat, että biisi kuitenkin poikkeaa hieman alkuperäisellä levyllä kuullusta versiosta.

- Se jouduttiin äänittämään uudestaan. Alkuperäisen version taustalla käytettiin efekteinä muutamien pornoelokuvien ääniä. Emme enää edes muistaneet, mistä elokuvista ne olivat, joten tekijänoikeuksia kunnioittaaksemme päädyimme äänittämään ne itse uudestaan, Raptorin Izmo kertoo ja kertoo olevansa tyytyväinen lopputulokseen.

- Saimme tästä tosi lähelle saman kuuloisen kuin alkuperäisestä, vaikka piilottimekin uudelleen äänitettyyn kohtaan hieman muutetut lyriikat, Izmo paljastaa.

Kuuntele uudelleen äänitetty versio alta. 

Lue myös: Raptori: "Oi, Beibi -biisin ainoa tarkoitus oli olla Suomen törkein pop-kappale!"

Kilpailut

Uusimmat