Kuva: Mikko Räsänen

Onko Mafia Honey uusi Haloo Helsinki?

19.01.2018 17:00 - Henna Koste

Mafia Honey -yhtye on treenannut yhdessä kaksi vuotta. Bändin ensimmäinen single Rakastutaan julkaistiin tänään.

2010-luvulla suomalaisia rock-yhtyeitä ei ole ollut liiaksi. Tänään debyyttisinglensä julkaissut Mafia Honey on neljän parikymppisen helsinkiläismuusikon rockbändi. Kokoonpanossa vaikuttavat laulaja-kantelisti Salla-Marja Hätinen, kitaristi Tomas Niemistö, basisti Ilkka Tuovinen sekä rumpali Johannes Erkkilä.

- Halusin kasata bändin täysin puhtaalle pöydälle täysin uusista tyypeistä, Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeestäkin tuttu Salla-Marja kertoo.

Tänään ilmestynyt Rakastutaan-kappale sai alkunsa melko tarkalleen kaksi vuotta sitten koko bändin ensimmäisessä yhteisessä tapaamisessa, jossa Salla-Marja soitti muulle porukalle kanteleella säestettyjä ja kännykän mikillä äänitettyjä demoja. ”

- Tomas, Johannes ja Ilkka tajusivat heti mistä on kyse, kun selitin että näistä tulee sitten rokkia, Salla-Marja kertoo.

- Meidän musiikki erottuu isosta osasta valtavirtamusiikkia sillä, että kaikki on soitettua. Siellä ei ole tietokonekoodattua tavaraa ollenkaan,Tomas kertoo.

Jäsenet kertovat, että heillä ei ole yhteisiä esikuvia. 

- Koska tulemme erilaisista musiikillisista taustoista, ei biisimme kuulosta liikaa joltain tietyltä bändiltä vaan meille on syntynyt omanlainen soundi, Tomas huomauttaa. 

Suomirock, vaalea laulajatar ja miehet instrumenttien takana tuovat äkkiseltään mieleen Haloo Helsinki! -yhteyden. 

- Oletamme, että tätä vertailua tulee. Musiikkimme on aika erilaista kuin Haloo Helsingillä. Meidän äänimaailmassamme on vähän enemmän autotalli-fiilistä. Loistava bändi, kaikki arvostamme todella isosti, Tomas sanoo.

- Meillä on enemmän luomua. Kaikki on soitettua, Johannes lisää.

Salla-Marja huomauttaa, että kannel tuo oman erikoisuutensa äänimaailmaan. 

- Päämääränä on kasvattaa tätä juttua, pitää hauskaa ja tehdä musiikkia, josta me itse tykätään. Toivotaan, että muutkin tykkää, Mafia Honeyn jäsenet kaavailevat.

Kuuntele alta debyyttisingle Rakastutaan.

Lue myös: Popeda saa tukea: "Nöyryyttävää pyytää muusikoita näyttelemään soittamista!"

Kilpailut

Uusimmat