Kuva: Lauri Kujanpää

Pyhimys kahmi useita Emma-ehdokkuuksia - "Takana on upea vuosi"

11.12.2018 22:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Pyhimyksen Jättiläinen on ehdolla Emma Gaalassa Vuoden Biisiksi

Pyhimys, oikealta nimeltään Mikko Kuoppala, 37, kahmi useita ehdokkuuksia Emma Gaalaan. Mies on ehdolla muun muassa vuoden miessolistiksi sekä hittikappale Jättiläinen on ehdolla vuoden biisiksi. Pyhimys ei kuitenkaan nojaa yleistä hyvää fiilistä ehdokkuuksien varaan, vaan on onnellinen, että on saanut tehdä paljon töitä kuluvan vuoden aikana.

- Totta kai olo on hyvä, mutta en ehkä osaa yksittäisiin palkintoihin nojata sitä hyvää yleisfiilistä. On tietenkin hienoa, että tällä tasolla noteerataan, sillä takana on ollut upea vuosi ja töitä on tehty todella paljon, Pyhimys kertoo Voice.fi:lle.

Pyhimys nousi viimeistään koko kansan tietoisuuteen, kun hän osallistui suosittuun Vain Elämää -ohjelmaan. Sarjasta tullut julkisuus ei ole ainakaan vielä erityisesti näkynyt miehen normaalissa elämässä.

- Vielä en osaa sanoa. Onhan jotain tapahtunut selkeästi, mutta kun oma elämä pyörii siinä, että käy keikoilla, toimistolla ja studiolla, niin ei sitä huomaa. Minulla ei myöskään ole ollut vielä soolokeikkoja ohjelman jälkeen, joten siitäkin on vaikea sanoa mitään.

Musiikki on iso osa Pyhimyksen elämää. Tärkeintä ei ole kuitenkaan itse musiikki, vaan se, että saa käyttää mielikuvitusta ja toteuttaa ideoita.

- Tärkeintä tässä on se, että pääsee käyttämään omaa mielikuvitusta ja luomaan uusia juttuja. Kun minulle tulee joitakin uusia ideoita, ne on vaan pakko ajaa ulos. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Pyhimyksen kiireinen vuosi jatkuu myös yli talven.

- Koko talvi tehdään keikkoja sekä levyä. Viime viikolla esiinnyin kahdeksan kertaa ja siihen päälle vielä studiopäivät. Sama meno jatkuu - eipähän käy aika pitkäksi.

Voit kuunnella Jättiläisen alta.

Lue myös: Räppäri Pyhimys löysi uudestaan musiikin tärkeyden: "Oli vahva tunne, ettei näin voi jatkua"

Lue myös: Emma-ehdokkaat julki - eniten ehdokkuuksia kahmi Vesta

Lue myös: Pyhimys uudesta kokoonpanostaan: Minulla on itsevarmempi olo kuin 18 vuoteen

Kilpailut

Uusimmat