Kuva: AOP

KISS-keulakuva Paul Stanleyn sooloprojektin albumi melkein valmis - luvassa R&B-levy

23.05.2019 22:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kiss esiintyy Hyvinkäällä kesäkuussa.

KISS-keulakuva Paul Stanley, 67, on varmistanut Real Radio 104.1 -kanavan haastattelussa, että hän työskentelee uuden R&B-yhtyeensä, Soul Stationin, debyyttialbumin parissa.

- Se on melkein valmis. Mutta emme julkaise sitä vielä, sillä se ansaitsee täyden huomioni ja sitoutuneisuuteni. Joten täytyy odottaa, ennen kuin voimme tehdä mahtavia live-keikkoja - bändi on muuten mahtava livenä - ja ennen kuin voimme promota sitä täysillä.

Stanleylta kysyttiin, että saako hän KISS-faneilta vihaa niskaansa, sillä yhtye on niin kaukana pääbändinsä tyylistä.

- Olen varma, että jotkut ihmiset haluaisivat, että tekisin KISS-albumin. Teen mielummin hyvän Soul Station -levyn kuin peukaloisin KISS:iä tai KISS:n perintöä tekemällä jotain, mistä en nyt innostuisi.

Soul Stationin tarkoitus on tehdä R&B-musiikkia ilman nykypäivän tietokonehömpötyksiä. Stanley on kertonut rakastavansa muun muaassa Motown-musiikkia.

- Rakastan tällaista musiikkia, ja nykyään on sääli, että siinä käytetään niin paljon looppeja ja sampleja. Nykyään myös hyvät live-esiintymiset ovat R&B:ssä kadoksissa.

Kiss saapuu Suomeen kesäkuun alussa Hyvinkään Rockfesteille. Yhtye esiintyy festareilla sunnuntaina 9. kesäkuuta.

Soul Station on keikkaillut jo muutaman kerran. Alta voit katsella ja kuunnella, miltä projekti kuulostaa.

Jos video ei näy, paina tästä.

Lue myös: KISS:n Paul Stanley hehkuttaa Gene Simmonsia - "Lähimpänä veljeä minulle kuin kukaan muu"

Lue myös: KISS-laulaja Paul Stanley ei muistele hyvällä alkuperäisrumpalia - "Hänellä ei ole elämää"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat