Kuva: Lauri Kujanpää

Sabaton-laulaja ylistää Suomea: "Siellä bändeistä pidetään huolta!"

24.05.2019 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Joakim Brodén lähettää lopuksi myös terveiset suomalaisille.

Ruotsalainen metalliylpeys Sabaton julkaisee uuden albumin The Great War 19. heinäkuuta. Albumi kertoo ensimmäisestä maailmansodasta, ja siitä on julkaistu ensimmäinen single, Fields of Verdun.

Yhtyeen laulaja Joakim Brodén, 38, on pirteällä tuulella Voice.fi:n haastattelussa, ja kertoo aluksi, mistä koko bändi sai alkunsa vuosia sitten.

- Kun olimme nuoria, lyriikat olivat pakollinen paha, mitä ei tullut niinkään ajateltua. Kirjoitin alussa lyriikoita laululle, josta tuli lopulta Primo Victoria. Tajusimme, että soundimme on sen verran mahtipontinen, että siinä ei voi oikein laulaa kaljoittelusta tai moottoripyöräilystä. Halusimme lopulta tehdä albumin sodasta, ja huomasimme silloin, että se on palkitsevaa ja mukavaa. Nyt 15 vuotta myöhemmin tuo ajatus on levinnyt ja kasvanut, Broden nauraa.

Sotalyriikoista huolimatta Broden kertoo, että historian tunnit koulussa eivät olleet kovin mielenkiintoisia.

- Pärjäsin koulussa ihan hyvin ja rakastin historiaa, mutta en tunneilla. Monet koulusysteemit kertovat asioista laajoissa kuvissa eivätkä pysty koukuttamaan nuoria tarinoiden yksityiskohtiin. Monesti sotahan on vain politiikkaa ja siitä puhutaan tunneilla – ei niistä mielenkiintoisista tarinoista.

- Olen kuullut, että opettajat ovat käyttäneet musiikkiamme historian tunneilla ja se on mahtavaa, Brodén lisää

The Great War

Yhtyeen tuleva albumi The Great War on konseptialbumi, joka kertoo tarinoita ensimmäisestä maailmansodasta. (Kuuntele miehen kuvailu albumista ylhäältä).

Broden sanoo, että idea levystä on jyskyttänyt pääkopassa jo vuosia.

- Idea tuli The Art Of War -albumista vuonna 2008. Samat kirjat, joita käytimme tuolloin, sisälsivät myös mahtavia juttuja ensimmäisestä maailmansodasta. Siitä asti se ajatus on kolkuttanut päässä, Broden kertoo ja jatkaa:

- Uudella albumilla lauletaan muun muassa Punaisesta Paronista sekä Thomas Edward Lawrencesta. Emme halunneet olla tylsiä, ja kerrommekin 10 erilaista kiehtovaa tarinaa tuosta ajasta.  Minä ja Pär (Pär Sundström, yhtyeen basisti ja toinen johtohahmo) olemme historianörttejä, ja me istumme alas yleensä kirjoittamaan näitä tarinoita.

Brodén paljastaa oman suosikkihahmonsa sotahistoriasta.

- Luulen, että suosikkini on puolalainen Witold Pilecki, josta laulamme Inmate 4859 -kappaleessa. Hän oli alun pitäen puolalainen vastarintataistelija, joka pakeni Auschwitzista ja taisteli Varsovan kansannousussa. Lopulta kommunistihallinto nappasi hänet, eivätkä he pidä vastarintataistelijoista, joten Pilecki teloitettiin. Ihmettelen, että Hollywoodin tyypit eivät ole tehneet hänestä vielä elokuvaa.

Suomi, Simo Häyhä ja Lauri Törni

Sabaton saapuu konsertoimaan Suomeen heinäkuun lopussa, kun yhtye esiintyy Kuopiorockissa. Brodén kehuu haastattelussa vuolaasti suomalaisia keikkapaikkoja.

- Muistan ensimmäisen keikkamme, joka taisi olla Tavastialla. Olin yllättynyt, kuinka ammattimaista henkilökunta oli siellä. Monessa maailman paikassa asiat ovat retuperällään, mutta Suomessa bändeistä pidetään huolta ja se on mahtavaa. Suomessa huonoin paikka on parempi kuin keskiverto klubi Amerikassa.

Sabaton on tehnyt suomalaisten fanien iloksi laulut talvisodasta, Simo Häyhästä sekä Lauri Törnistä.

- Talvisota on täydellinen esimerkki siitä, mistä halusimme kertoa The Art Of War -albumillamme. Rakastamme tarinoita, joissa pieni taistelee suurta vastaan. Suomi pärjäsi uskomattoman hyvin ja se on todella kiehtovaa, Brodén vastaa ja jatkaa:

- Suomalainen Petteri antoi minulle kirjan Törnistä. Luettuani sen olin että vau, tämä on mahtavaa. Hän oli todella mielenkiintoinen hahmo. Kävin hänen haudallaan Washingtonin ulkopuolella ja sitä ei ollut helppo löytää, sillä siellä on niin paljon kaatuneita.

Alta voit kuunnella Brodénin terveiset suomalaisille.

Voice.fi ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Sabaton julkaisee uuden albumin - kertoo ensimmäisestä maailmansodasta

Lue myös: Sabaton julkaisi uuden kappaleen - kuuntele Fields of Verdun

Kilpailut

Uusimmat