Adelen mysteerimatkan syy: Esittää seuraavankin Bond-tunnarin?

22.01.2015 12:30 - Eeva Rajala

Spekulaatiot heräsivät, kun Adele huhujen mukaan lennätettiin elokuvastudion pyytämänä Los Angelesiin.

Metro-Golwyn-Mayer on Daily Mirror -lehden mukaan lennättänyt brittilaulaja Adelen Los Angelesiin, sillä hänellä on hyvä ideoita uudeksi Bond-tunnuskappaleeksi.

Adele teki Skyfall-elokuvan tunnarin ja kappaleesta tuli sekä Oscar- että Golden Globe -pysti. MGM on tekemässä uutta Spectre-nimistä Bondia ja lähteen mukaan Adele on työstämässä uutta Bond-kappaletta.

- Kaikki luulevat, että Adele on Los Angelesissa hänen tulevan albuminsa tiimoilta, mutta itse asiassa hän työstää musiikki-ideoita uuteen James Bond -elokuvaan, lähde kertoo Daily Mirrorille.

Lähteen mukaan MGM:n pitää vielä nauhoitusten jälkeen päättää, halutaanko kappaletta tosissaan käyttää elokuvassa. Jos Adele laulaa uuden Bond-tunnarin, on hän ensimmäinen artisti Dame Shirley Basseyn jälkeen, joka on esittänyt enemmän kuin yhden Bond-tunnarit. Bassey esitti kappaleet Goldfinger, Diamonds Are Forever ja Moonraker. Hän teki myös versiot kappaleista Mr. Kiss Kiss Bang Bang, Thunderball, No Good About Goodbye ja Quantum of Solace.

Bond-tunnarihuhuissa ovat aiemmin olleet mukana myös Noel Gallagher, Ed Sheeran, Mark Ronson sekä FKA Twigs.

Lähde: Daily Mirror

Kilpailut

Uusimmat