Kuva: Harri Hinkka

Eppu Normaali poseeraa alasti - katso

26.05.2016 11:03 - Anna Hopi

Kotimaisen rock-viihteen legendat ovat viihtyneet vuosien varrella myös ilman rihman kiertämää.

Eppu Normaali -yhtye tunnetaan tempauksistaan. Milloin on jaettu punaisia ämpäreitä, milloin keikkailtu rekka-auton lavalla Tampereen keskustassa. Nyt Tampereella on avattu Koskikadun Cumulus-hotellilla valokuvanäyttely, jonka kuvat ovat legendaarisen rock-kuvaaja Harri Hinkan käsialaa.

(kuva: Janne Leipijärvi)

Otoksilla juhlistetaan Eppu Normaalin huikeaa 40 vuoden mittaista uraa. Juhlavuoteen kuuluvat vielä tämän vuoden aikana koettava elokuinen Ratinan stadionin keikka ja Eput-elokuva, joka tulee ensi-iltaan loppuvuodesta.

Näyttelyssä on valokuvia vuodesta 1999 alkaen, jolloin Hinkka aloitti yhteistyön Poko Records -levy-yhtiön kanssa. Mukana kokonaisuudessa on myös kuvia, joissa yhtyeen jäsenet nähdään alasti.

(kuva: Janne Leipijärvi)

Näyttelyn julkistamistilaisuudessa oli keskiviikko-iltapäivällä paikalla Iskelmän toimittaja Janne Leipijärvi, joka haastatteli yhtyeen solistia Martti Syrjää. Syrjän mukaan alasti poseeraaminen ei ollut bändin jäsenille kova pala. Kuvat on julkaistu aikaisemmin Eppujen nahkakalenterissa, joka näki päivänvalon kymmenisen vuotta sitten.

- Olimme yllättävän yksimielisiä siitä, että teemme sen. Mietimme kymmenen vuotta sitten, että nyt jos ei koskaan. Mahduimme vielä silloin A3-kokoiseen kalenteriin, jos se nyt tehtäisiin niin koon pitäisi olla jo A2. Harri joutuu hommaamaan laajakulmalinssejä, jos hän haluaa vielä saada meistä kalenterikuvia. Emme ole ihan kalenterikunnossa tällä hetkellä, kertoo Syrjä.

Katso näyttelyn kuvia alta.

(kuva: Harri Hinkka)

(kuva: Harri Hinkka)

(kuva: Harri Hinkka)

(kuva: Harri Hinkka)

Kilpailut

Uusimmat