Kuva: YouTube

Gorillaz teki viimeinkin paluun! Kuuntele uusi kappale

20.01.2017 15:15 - Erica Alaluusua

Gorillaz julkaisi uuden kappaleen, jolta löytyy kannanotto koskien Donalt Trumpin aikaisempia lausuntoja.

Brittiyhtye Gorillaz on tehnyt paluun! Animoiduista jäsenistään tunnettu yhtye on julkaissut uuden kappaleen ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Tuotoksella vierailee laulaja Benjamin Clementine, joka voitti vuonna 2015 Mercury-palkinnon parhaalla albumillaan.

Torstai-iltana julkaistu kappale tuli julki sopivasti juuri ennen Donald Trumpin virkaanastujaisia, sen sanoituksen viitatessa Trumpin aiempiin lausuntoihin. Yhtyeen poliittisella taidonnäytteellä kehotetaan muun muassa rakentamaan muuri turvaksi Kaukoidän variksilta.

Gorillaz-yhtye julkaisi Facebookissa kommentin kappaleestaan.

”Näinä synkkinä aikoina tarvitsette jonkun, jota katsoa ylöspäin, minut. Siksi annan teille tämän Gorillazin uuden kappaleen, totuuden salaman mustassa yössä. Olkaa hyvät. Nyt, suuttukaa! Uusi albumi ei kirjoita itse itseään”, yhtyeen kuvitteellinen jäsen Murdoc kirjoittaa.  

Kappaleen videon pääset näkemään alta.

Jos video ei näy, pääset näkemään sen tästä.

Gorillaz on jo aikaisemmin luvannut fanisivustollaan julkaista uutta musiikkia vuonna 2017, joten uutta musiikkia sopii odotella enemmänkin kuluvalle vuodelle.

Lue myös: Guns N' Rosesin keikalla poliittinen meininki - jättimäinen Donald Trump hakattiin palasiksi

Kilpailut

Uusimmat