Kuva: AOP

Green Dayn uusi kappale käsittelee terrori-iskuja - "Sitä oli todella vaikea kirjoittaa"

25.08.2016 16:45 - Senja Rapila

Uuden Bang Bang -kappaleen ei ollut aluksi tarkoitus päätyä bändin tulevalle levylle.

Kerroimme aiemmin tässä kuussa siitä, että Green Day julkaisi ensimmäisen singlensä tulevalta albumiltaan neljän vuoden hiljaiselon jälkeen. Nyt bändin keulahahmo Billie Joe Armstrong on kertonut, että kappale sai inspiraationsa Pariisissa marraskuussa tapahtuneesta terrori-iskusta.

- Ensin kirjoitin sen ja ajattelin, että en tiedä, haluaisinko sitä tulevalle albumille, Armstrong on kommentoinut.

- Sitä oli todella vaikea kirjoittaa ja en halunnut sen olevan kulunut tai liian tunteellinen.

Sen jälkeen kun isku Orlandossa tapahtui, bändin keulahahmo päätti, että kappaleen tulisi olla bändin lokakuussa ilmestyvällä levyllä. Se olisi kaikista paras ratkaisu.

- Bang Bang on kaikista aggressiivisin sinkku, mitä meillä on koskaan ollut.

Voit kuunnella kappaleen alapuolelta.

7. lokakuuta julkaistava pitkäsoitto "Revolution Radio" on yhtyeen kahdestoista studioalbumi.

Lue myös: Lemmy Kilmisterin näköispatsas paljastettiin - katso kuva

Kilpailut

Uusimmat