Ikimuistoisia keikkoja ja viisikkohenkeä - Tuomas Kauhanen nauttii keikkailusta

23.05.2015 11:15 - Tiina Svensk

Räppäri kertoo uransa huippuhetkistä, ja haaveilemastaan artistiyhteistyöstä.  

Tuomas Kauhasen kesään mahtuu keikkoja uuden musiikin parissa. Työntäyteinen kesä ei kuitenkaan haittaa, sillä artisti nauttii kiertue-elämästä monien syiden takia. Artisti kertoi Voicelle, että kiertueella on "viisikkohenkeä", kun bändi koostuu Kauhasen parhaista ystävistä ja pikkuveljistä.

Ikimuistoisimpia live-esiintymisiä artistilla on muutama, joista yksi on Elämä lapselle -konsertti vuodelta 2012.

- Mua jännitti aivan törkeän paljon mennä sinne, koskaan ollut niin isoa yleisöä missään. En edes ikinä ollut nähnyt niin isoa yleisöä. Sitten mentiin sinne lavalle, ja jengi osasi kappaleen sanasta sanaan ulkoa.

Lisäksi herra paljastaa haaveensa artistiyhteistyöstä, joka ei ole vielä toteutunut.

- Ehkä vielä jonain päivänä, on hyvä olla haaveita. En tiedä, haluanko että se koskaan tapahtuu, koska varmaan jäätyisin.

Voit katsoa haastattelun kokonaisuudessaan yltä.

Lue myös: Tuomas Kauhanen julkaisee uuden levynsä ensi vuonna: Halusin ottaa levylle vähän happea

Kilpailut

Uusimmat