Scarlett Johansson: Olen liian seksikäs työhöni
Onko tämä maailman hulluin kauneusleikkaus?

Keanen laulaja Voicelle: Helsingin keikka on jäänyt mieleen satojen muiden joukosta

Musiikki | 13.07.2012 21:15 | Nina Rung | Luettu 2032 kertaa
Brittiläisen Keane-yhtyeen keulahahmo ja laulaja Tom Chaplin kertoi odottavansa ensi viikon Suomen keikkaa.

Edellisen kerran yhtye vieraili Suomessa vuonna 2004. Chaplin kertoo, että kyseisen vierailun jälkeen yhtyeellä on ollut yli 600 esiintymistä, joten muistikuvat tiettyjen keikkojen tapahtumista ovat joskus suhteellisen hatarat, mutta Tavastian keikalta laulaja muistaa sen, että kyseessä oli hyvin intiimi esiintyminen, juuri sellainen josta yhtye pitää.

Chaplin lisää, että usein intiimit keikat ovat heille mielekkäämpiä kuin isot keikat. Vertailukohteita löytyy useita, sillä Keane on ehtinyt uransa aikana esimerkiksi kiertää maailmaa U2-yhtyeen lämppärinä ja soittanut akustisen keikan Kiinan muurilla.

Keane esiintyy Suomessa ensi keskiviikkona 18. heinäkuuta Helsingin Circuksessa.

Avainsanat: keane

Kommentit

Luetuimmat

Musiikki Uusimmat Suosituimmat nyt 24h viikko
Lataa lisää
Lataa lisää




Latauslista
American Top-40