Kuka hemmetti on Jan Terri? Tutustu 90-luvun kulttisuosikkiin

23.09.2014 14:35 - Mikko Räsänen

Onko sinulla ystäviä, jotka tuntuvat tietävän musiikista kaiken? Nyt voit päteä heidän edessään esittelemällä heille Jan Terrin.  

90-luku toi monia noloja ilmiöitä. DJ Bobo ja eurodance soivat kaikkialla, naiset kantoivat nahkaisia minireppuja, miehet vyöllään kännykkäkoteloita. Leviksen 501-farkut olivat pakolliset housut, joiden kotiin jättäminen hyväksyttiin vain, jos oli valinnut tilalle nappiverkkarit.

90-luvun vähemmän tunnettuihin kultti-ilmiöihin kuuluu 55-vuotias amerikkalaismuusikko Jan Terri.

Chicagolainen Jan Terri eli oikealta nimeltään Janice Spagnolia on 150-senttinen, ylipainoinen eikä edes erityisen tyylitajuinen. Jopa hänen lauluäänensä ja taitonsa jättää kauniisti sanoen hieman toivomisen varaa. Terriä katsoessa ei tule ensimmäisenä mieleen, että kyseessä voisi olla poptähti. Janice on kuitenkin hyvä esimerkki siiitä, että ei saa antaa tuon kaltaisten ulkoisten stereotypioiden nousta estämään omia haaveita.

Janice haaveili tähteydestä ja alkoi käyttää taiteilijanimeä Jan Terri. Hän aloitti uransa esittämällä country-kappaleita chicagolaisessa pubissa 90-luvun alussa. Samalla Terri imi vaikutteita kaupungin monipuolisesta musiikkikulttuurista ja eri tyyleistä.

- Luokittelen musiikkini CPR-musiikiksi. Kirjaimet tulevat countrysta, popista ja rockista, Terri kertoi Sun Timesin haastattelussa.

Terri haaveili tähteydestä ja julkaisi kaksi omakustannealbumia. Baby Blues ilmestyi 1993 ja kakkosalbumi High Risk vuotta myöhemmin. Läpimurto vaati tietenkin musiikkivideon, joten Terri teki niitä useita. Musiikkivideot julkaistiin ajan hengen mukaisesti VHS-kasettina.

Alla joitakin noista musiikkivideoklassikoista:

Kovasta yrityksestä huolimatta Terrin läpimurto ei näyttänyt onnistuvan, ja häntä ei tunnettu kunnolla edes Chicagon musiikkipiireissä. Terri oli yrittänyt saada musiikkivideonsa Music Televisionin soittolistalle. Videot kyllä huomattiin musiikkikanavalla, mutta lopulta Losing You -video päätyi vain kanavalla esitettyyn Beavis and Butthead -sarjaan, jossa sille naureskeltiin.

Monet muusikot tietävät, miten arvokas on aktiivinen promootiota tekevä street team, joka levittää tietoa artistista. Terrillä oli tukijoita ja lopulta hänen läpimurtonsa tapahtui hänen ystävänsä avustuksella. Ystävä huomasi, että maailmankuulu goottirokkari Marilyn Manson on kirjakaupassa jakamassa nimikirjoituksia. Ystävä jonotti päästäkseen tapaamaan Mansonia ja antoi tälle videokasetin, joka sisälsi kuusi Jan Terrin musiikkivideota.

Marilyn Mansonin kaltaiset tähdet saavat luultavasti paljon fanilahjoja ja suuri osa niistä menee luultavasti ohi ilman, että hän edes osoittaa niitä kohtaan kiinnostusta. Jostain syystä Manson kuitenkin oli niin utelias, että katsoi Terrin musiikkivideot. Ja hän piti näkemästään niin paljon, että pyysi Terrin esiintymään järjestämiinsä yksityisjuhliin sekä lämppäriesiintyjäksi omaan suureen konserttiinsa.

Marilyn Mansonin konsertin avaaminen toi Jan Terrille yhdessä illassa enemmän tunnettuutta kuin mitä hän oli saanut koko aiemmalla urallaan. Terri pääsi myös mukaan Mansonin God Is in the T.V. -videokokoelmalle ja hänen uransa näytti olevan hyvässä nosteessa. Noiden keikkojen myötä Terri nousi kulttisuosioon erityisesti kotikaupungissaan Chicagossa.

90-luvun loppussa Jan Terri katosi täydellisesti.

Terristä ei yhtäkkiä kuultu enää mitään. Hän ei keikkaillut, eikä julkaissut uutta materiaalia. Hiljaiseloa jatkui vuosia ja vuonna 2002 alkoi liikkua huhu, että Terri on kuollut munasarjasyöpään.

Terristä muistuttivat vain vanhat musiikkivideot, jotka joku fani oli lisännyt YouTubeen. Ne elivät internetissä omaa elämäänsä ja suosituin niistä keräsi yli kolme miljoonaa katselijaa.

Huhu Terrin kuolemasta oli onneksi perätön. Syy Terrin katoamiseen oli ollut se, että hän oli vetäytynyt hoitamaan sairaita vanhempiaan. Terri oli perheen ainoa lapsi ja vanhusten hoito vei hänen aikansa ja energiansa niin täydellisesti, että musiikin tekeminen sai jäädä. Terrin vanhemmat kuolivat 2000-luvun alkupuolella, mutta Terrin hiljaiseloa kesti yli kymmenen vuotta.

Lopulta 12 vuoden tauon jälkeen Jan Terri teki yllätyspaluun 2011 julkaisemalla joulukappaleen Excuse My Christmas, jonka video oli taattua Terri-laatua.

Paluu elvytti Terrin kulttisuosion ja toi hänet nuoremman nettikansan tietoisuuteen. Nyt Terri tehtailee jälleen uutta musiikkia ja uusia videoita, ja hänen ympärilleen on syntynyt pieni, mutta aktiivinen faniporukka. Lukemattomat uudet fanit ovat löytäneet Terrin ja ihastuneet hänen aitoon positiivisuuteensa.

Terrin persoonasta saa hyvän kuvan alla olevalta videolta, jolla hän vierailee koomikko Jay Bronen luona.

Jan Terrin hittikynän terävyydestä kertoo myös 2013 julkaistu Skyrockets.

Kilpailut

Uusimmat