Miltä fanien ihailu tuntuu, Jesse Kaikuranta?

11.02.2014 14:15 - Heli Thoren

Näytän sulle rannan ja Vie mut kotiin -hiteistään tuttu laulaja kertoo, että tuntuu hyvältä merkitä jollekin jotakin.

The Voice of Finland -kisasta yleisön tietoisuuteen noussut Jesse Kaikuranta kertoo, että fanien arvostus ja mielipiteet ovat hänelle tärkeitä asioita.

- Fanittaminen tuntuu hyvältä. Olisi aika outoa tehdä tätä työtä ja ajatella, että sillä ei olisi mitään väliä.

Laulaja kisaa Vuoden miessolisti -kategoriassa Emma Gaalassa. Kaikuranta ei myönnä, että hänellä olisi voittamisen nälkä.

- Olen ehdolla niin kovien nimien rinnalla, että olen vaan valtavan onnellinen siitä, että olen mukana kilpailussa.

Kilpailut

Uusimmat