Kuva: okko oinonen

Oih, mikä lanneliike! Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin hilpeä musiikkivideo nostattaa kesäfiiliksen

28.06.2016 12:16 - Anna Hopi

Autiosaari-kappaleen musiikkivideolla Kaihon karavaani näyttäytyy Suomen "miehekkäimpänä poikabändinä".

Yhtyeen tuoreimpaan singleen on nyt julkaistu musiikkivideo, jossa Kaihon Karavaani näyttäytyy hullunkurisesti kadulla tanssivana poikabändinä. Solisti Tuure Kilpeläisen mukaan se sopi Autiosaari-kappaleeseen, josta ei puutu juustoisuutta ja junttaavaa junttirytmiä.

- Perkussionistimme Aarne Riikosen mielitietty on koreografi ja hän kehitti meille tanssiliikkeet. Hän teki niin simppelin koreografian, että sedätkin osasivat vetää läpi, kertoo Kilpeläinen Iskelmän haastattelussa.

- Ajattelin, että olemme Suomen miehekkäin ja tällä hetkellä ainoa poikabändi. Sellaista oli vähän tilattu. Olen aina tykännyt Bruno Marsin Uptown Funk -kappaleen videosta ja jo siinä kohtaa mietin, että tanssiminen olisi kiva.

Musiikkivideon kuvaukset Helsingin Kontulassa olivat ikimuistoiset. Paikalliset tulivat paikan päälle ihmettelemään ja osa jakeli vähän neuvojakin yhtyeelle.

- Siellä oli yksi paikallinen läänintaiteilija Virtanen, joka tuli kertomaan, että miten asiat pitäisi tehdä. Kun lopetettiin soittaminen ja alettiin jorata, niin saimme kuulla, että soittakaa enemmän. Tanssimista on nähty tarpeeksi!

Katso video alta.

Kilpailut

Uusimmat