13-vuotias teinikomeetta Robin on saanut haastajan saman ikäisestä Tuulista, jonka esikoissingle Salaisuudet ilmestyi hiljattain. Tuulin ensimmäinen single on ollut julki vasta muutamia päiviä, kun tarkkaavaiset fanit huomasivat musiikkivideon muistuttavan todella paljon japanilaisen Kyary Pamyu Pamyun PonPonPon-hittiä. Itse sävellyksissä ei ole mitään samankaltaista, mutta videoissa on, kuten alla olevista pysäytyskuvista huomata.


Yhdenkaltaisuus ei ole luultavasti sattumaa, sillä PonPonPon nousi internetissä kulttihitiksi ja kappaleen video on kerännyt jo 27 miljoonaa katsojaa. Suomessakin PomPonPon nousi hetkeksi iTunesin elektronisen musiikin listan kärkeen.
Katso videot kokonaisuudessaan alta.




















