Pet Shop Boys toi lasershow’nsa Poriin – tunnelma ja soundit kohdillaan

19.07.2014 15:15 - Eeva Rajala

Moni Pori Jazz -festivaaleille tullut oli odottanut nimenomaan Pet Shop Boysin konserttia. 

Fanien ei tarvinnut pettyä, vaikka suuresti puhuttu, yhtyeen näyttävä lasershow ei päässytkään Suomen valoisassa kesäillassa täysiin oikeuksiinsa.

Yhtyeen jäsenet Neil Tennant ja Chris Lowe esiintyivät lähes yhtä hillitysti kuin aiemmin illalla brittiyhtye Hurts. Lavalla nähtiin kaksikon lisäksi kaksi tanssijaa, jotka esittivät kappaleiden tarinoita suuren screenin edessä.

Maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa levyä myynyt brittiyhtye helli viilenevässä kesäillassa kuuntelijoita muun muassa sellaisilla hiteillä kuten West End Girls, Domino Dancing, It's A Sin, Always On My Mind ja Opportunities (Let's Make Lots of Money).

Pet Shop Boysin Electric Tour -kiertue on ollut käynnissä viime vuoden maaliskuusta asti. Yhtyeellä on seuraavaksi edessään vielä muutamian Euroopan-konsertteja, jonka jälkeen kiertue päättyy kahteen suurkonserttiin Aasiassa.

Pori Jazzin perjantain konsertin yleisömäärä oli noin 16 000, kun avajaispäivänä torstaina Bob Dylanin musiikkia oli kuuntelemassa noin 20 000 katsojaa. 

Kilpailut

Uusimmat