Rasmus-Laurin sivupersoonan nimi on Amanda – 'Vähän toisenlaista kivaa'

18.03.2013 19:15 -

Amanda on ollut mukana kuvioissa koko Lauri Ylösen uran ajan.

Viime viikolla moni yllättyi nähdessään The Rasmuksesta tutun Lauri Ylösen uuden musiikkivideon. Videolla Lauri nähdään pukeutuneena naisstrippariksi.

Videolla on mukana myös harmaa käsinukke. Sen merkitys Laurille on tärkeämpi kuin moni aavistaakaan. Lauri kertoo The Voicen haastattelussa, että kyseinen hahmo on naispuoleinen ja sen nimi on Amanda.

– Amanda on ollut mun kanssa duunailemassa levyä, ihan sieltä ekasta levystä lähtien. Amandasta tullaan kuulemaan vielä. Olin juuri Losissa hänen kanssaan tekemässä uutta videota. Hän on siinä enemmänkin pääosassa, Lauri kertoo.

Hän kertoo kehitelleensa Amandan prototyypin, josta ruotsalainen ammattilavastaja viimeisteli lopullisen version. Amandasta on sittemmin tullut Laurille suorastaan sivupersoona.

– Hauska systeemi kaiken kaikkiaan. Vähän tuommoista alter ego -eskapismia, toisenlaista kivaa, Lauri kuvailee.

Katso She's a Bomb -video, jossa esiintyvät sekä Lauri että Amanda:

Kilpailut

Uusimmat