Kuva: AOP

Remu Aaltonen palaa musiikillisesti juurilleen uudella kappaleella - katso musiikkivideo

28.10.2016 10:30 - Anna Hopi

Hurriganes-legenda julkaisee pitkästä aikaa uutta musiikkia.

Vasta ilmestynyt Remu-elämäkerta summaa ehkä rock-legendan viimeiset ajatukset, mutta Remu Aaltonen ei ole musiikillisesti vielä antanut kaikkeaan. Uusi Electric Play -single ennakoi 18. marraskuuta julkaistavaa, samannimistä albumia. Biisissä Hurriganes-mies palaa juurilleen - englanninkielisen rock-musiikin pariin.

68-vuotias artisti puhui kirjansa julkistustilaisuudessa levystä ja puhkui suorastaan intoa.

- Olen ihmeissään levyn takia, niitten tekstien. Hönkäsin itse, ja en ymmärrä enkusta mitään. Mitään ei saa ilmatteeksi, totesi artisti virnistäen.

Electric play-levyllä on mukana nimekkäitä esiintyjiä, kuten Hurriganes-kitaristi Ile Kallio ja rockkukko Michael Monroe.

- Sanoin jätkille, etten ole ikinä käyttänyt mitään mausteita levyllä. Mietin huuliharppua, ja sain idean - voi vittu, Mike! Levy-yhtiön ukko soitti hänelle, ja Mike sanoi, että vittu mikä kunnia, sano Remulle, että voinko laulaa. Vastasin tietenkin myöntävästi. Hän oli ihan haltioissaan, soitti ja lauloi niin että räkä lensi, Remu fiilisteli.

Aaltosen ja Ile Kallion yhteisistä musajutuista on aikaa vuosikymmeniä. Paluu lämmittää Remun sydäntä.

- Ile teki minulle tuossa källejä vähän aikaisemmin. Hän halusi tulla soittamaan levylle, että siihen saataisiin nostalgiaa. Se tuli studioon, ja hänelle näytettiin biisi, niin se kuulosti niin saatanan hienolta. Ile tuntee mut. On helvetin fiiniä, kun tietää, millaista jälkeä tulee.

Levyn tuottaa ja julkaisee Hannu Sormunen ja uusi yhtiö, Lasso Entertainment Oy. Remu&Hurriganes juhlistaa levynsä julkaisua Helsingin Tavastialla 13. joulukuuta 2016.

Katso alta Electric Play -kappaleen musiikkivideo.

Lue myös: Remu aavisti ennalta Albert Järvisen kuoleman: "Hän kutsui sen luokseen"

Kilpailut

Uusimmat