Kuva: YouTube

Suomalaislaulaja kuvasi videon Santorinin lämmössä - katso biisiveto

30.09.2016 11:03 - Anna Hopi

Oliver-yhtyeen Jari Väyliö lomaili Kreikan Santorini-saarella ja kuvasi biisivetonsa videolle.

Laulaja Jari Väyliö ei päässyt musiikkia pakoon edes etelän lomalla. Päin vastoin, mies intoutui kuvaamaan biisivedon Oliver-yhtyeen Kysymys saa vastauksen -kappaleeseen Santorinin kauniissa maisemissa.

- Kesän ja kiertueen lopulla päätettiin jätkien kanssa, että tehdään viimeisestä kesäbiisistä erikoisnumero ja vielä niin, että kyseessä on meidän omaa tuotantoa. Tiesin jo silloin, että olen menossa viikoksi lomalle Välimerelle. Jostain syystä kuitenkin tajusin vasta lentokoneessa, että Santorinin saari tarjoaa täydellisen paikan videon tekemiselle. Ainoa ongelma oli vain se, että kitaraa ei tietenkään ollut mukana. Kuljeskelinkin useamman päivän rantoja ja katuja pitkin etsien samalla josko silmiini sattuisi osumaan soittokuntoinen kitara, kertoo Jari Väyliö.

- Lopulta löysin pienen putiikin jossa myytiin kaikenlaisia kaiverrettuja taide-esineitä. Ja yhdessä nurkassa lojui akustinen kitara! Se oli aika kehnossa kunnossa ja kieliäkin puuttui, mutta pienellä säädöllä siitä kyllä saisi soivan pelin. Putiikin omistaja Antonios Zografos osoittautui musaintoilijaksi ja lupasi järjestää paikalle uudet kielet mikäli kitara muuten sopisi tarkoitukseen. Kitara siis löytyi ja itse video kuvattiin erään vuoren yhdellä kukkulalla. Pelotti monta kertaa, mutta maisemat olivat niin kohdallaan, että pakkohan se oli uskaltaa.

Oliver-yhtyeen solisti sai kielet kreikkalaiselta sielunveljeltä ilmaiseksi jamien hinnalla.

- Yritin Antoniukselta tiedustella hintaa kaikelle tälle vaivannäölle, mutta sellaista ei Antonios suostunut kertomaan. Niinpä sovimme, että viimeisenä iltana tulen putiikille ja pidetään porukalla pienet jamit. Ilta oli mitä mainioin. Soittelimme vanhoja klassikoita Jimi Hendrixistä lähtien ja juttelimme elämästä.

Katso alta bändin tulevat keikat.

04.11.16 Jyväskylä, Red Neck - Punaniskan baari
05.11.16 Mänttä, Cafe Herkkuhetki Myllyranta
18.11.16 Iisalmi, Bar & Cafe Graceville
19.11.16 Lieksa, Yksityistilaisuus
25.11.16 Helsinki, Semifinal
26.11.16 Seinäjoki, Bar 15
02.12.16 Turku, Rento Bar
03.12.16 Rauma, Ravintola Sinisoihtu

Yllä julkaistu video kuuluu Oliverin kesäbiisisarjaan, joita on julkaistu Iskelmän netissä. Katso aikaisempia osia alta.

Lue myös: Suomalaisyhtye teki Lauri Tähkän Morsian-hitistä oman versionsa - kuuntele

uLue myös: Suomalaisyhtye coveroi Olavi Uusivirran hittikappaleen - katso

Lue myös: Suomalaisyhtye versioi Juha Tapion superhitin - kuuntele

Lue myös: Suomalaisyhtye coveroi Jenni Vartiaisen hittikappaleen - katso video

Kilpailut

Uusimmat