Kuva: Mikko Räsänen

Suomalaisrokkarit yllättävät - julkaisevat cover-version Antti Tuiskun hittibiisistä

28.10.2016 10:40 - Reija Saarinen

CMX julkaisee myös uusia kappaleita sisältävän kokoelman 25. marraskuuta.

CMX julkais tänään uuden kappaleen. Kyseinen kipale kantaa nimeä Tuulet ja myrskyt ja se on osa 25. marraskuuta julkaistavaa Cloaca Maxima III -kokoelmaa.

Kaiken kaikkiaan kyseinen kokoelma sisältää 39 kappaletta. Ennen julkaisemattomia biisejä on mukana seitsemän kappaletta. Yhtye myös coveroi albumilla Antti Tuiskun Hyökyaalto-kappaleen. 

- CMX elää ja julkaisee kuluneen vuosikymmenensä tiivistettynä kokoelma-albumille, jossa on mukana ainakin seitsemän koskaan julkaisematonta raitaa.ta, niin lepäisin rauhassa. Kaikki muut varmaan inhoavat koko biisiä. Sen nimi on Suuri pyramidi.

- Versioimme myös Antti Tuiskua. Hänen kappaleensa Hyökyaalto kuulosti korvaani aina jotenkin CMX-laululta. Nyt teimme siitä sellaisen, laulaja, AW Yrjänä kertoo.

CMX tekee joulukuussa kymmenen keikan kiertueen. Kuljettuja teitä, harvemmin kuultuja lauluja 2016 -kiertue nähdään Lahdessa, Turussa, Helsingissä, Tampereella, Lappeenrannassa, Joensuussa, Kuopiossa, Oulussa sekä Jyväskylässä. 

Lue myös: Fanin kirjoitus leviää netissä: Antti Tuisku, tämän on loputtava!

Lue myös: Antti Tuisku: "Olen saanut palautetta, että olen myynyt sieluni"

Kilpailut

Uusimmat