Kuva: Mikko Räsänen

Teflon Brothersin ja Ressun yhteiskappale syntyi miesten törmättyä toisiinsa sattumalta - kuuntele

30.05.2016 19:15 - Pauliina Jokinen

Teflon Brothersien mukaan Redford oli juuri tarpeeksi erikoinen valinta yhteistyökumppaniksi.

Kun räppikolmikko Tehflon Brothers ja laulaja Ressu Redford päättivät lyödä hynttyynsä yhteen, oli tuloksena 1990-luvun tanssimusiikilta kuulostava kappale Hubba Bubba. Kappale näki päivänvalonsa toukokuun 30. päivä.

Purkkapallon makuinen kappale sai alkunsa kesäisestä kohtaamisesta Turussa, kun Treflon Brothers törmäsi Redfordiin sattumalta Aurajoen rannassa.

- Otimme selfien, minkä jälkeen Ressu lähti hoiperrellen pyörän kanssa pois, miehet naureskelevat yhteistyön alkua.

Jo saman illan aikana syntyi idea voimien yhdistämisestä ja kesäisestä kappaleesta. Teflon Brothers halusi kappaleeseen mukaan ehdottomasti Redfordin asiantuntemusta 1990-luvun musiikista.

- Vaikka saattaa tuntua, että Ressu oli random-valinta feataamaan, oli hän kuitenkin aika tyypillinen valinta meille: mieluummin random, kuin liian ennustettava, Pyhimus kuvailee.

"Emme kaipaa 90-lukua"

Myös Redford oli seurannut miesten uraa jo aiemmin.

- Tämä on ihan helvetin nasta juttu. Olen digannut äijien touhusta jo aiemmin, Redford muotoilee.

Vaikka kappaleessa onkin paljon vaikutteita 90-luvusta, eivät miehet kaipaa vuosikymmeneltä mitään erityistä takaisin.

-  Ei ole toistaiseksi ollut fiilistä, että kaipaisin sieltä jotain tai jotain pitäisi siirtää tähän päivään. Hyvin on nytkin, Ressu vakuuttaa.

Miehet nousevat kesällä yhdessä lavalle ainakin muutaman kerran. Ensimmäisen kerran Redford nähdään Teflon Brotherin mukana todennäköisesti Raumanmeren juhannuksessa.

Lue myös: Mika Ikonen muistelee XL5-aikoja: "Nyt vasta olen sinut asian kanssa"

Kilpailut

Uusimmat