Tuomas Kauhasen vinkit kesäheilan löytämiseen

15.05.2015 18:45 - Tiina Svensk

Suomalaisartisti kertoi Voicelle vinkit tulevan kesän romansseja varten.  

Tuomas Kauhanen on hittinikkari, joka aikoo nauttia kesästä keikkaillen ja rentoutuen. Muun muassa Enkeli-hitistään tuttu Kauhanen neuvoo nyt, miten kesäheilan löytää:

- Avoimuus, tietynlainen pilke silmäkulmassa ja tietynlainen rentous, Kauhanen listaa piirteitä, joiden kanssa kannattaaa tehdä aloite.

Iskuvinkkien lisäksi räppäri  kertoi, kuinka hän rentoutuu kiireisen arjen keskellä. Keinoja on monia:

- Luen aika paljon ja katson leffoja, vietän aikaa kavereiden kanssa, Kauhanen kertoo. Lisäksi muusikko kuntoilee ja yrittää pitää kiinni terveellisistä elämäntavoista, jotta jaksaisi kiertue-elämää.

Artisti kertoi myös haaveistaan, joita kohti etenee urallaan - ehkä jo uusimman albuminsa myötä.

Voit katsoa videon kokonaisuudessaan yltä.

Lue myös: Tuomas Kauhanen jännittää faniensa mielipiteitä

Kilpailut

Uusimmat