Kaikki artikkelit

Elämäntaitovalmentaja Francesca Tightinean on vinkannut TikTokissa, millaisilla yksinkertaisilla tavoilla voit saada muut pitämään sinusta.
Gangnam Stylen tekijän uutuuskappaleessa turvaudutaan jälleen tarttuvaan tanssiin.
Erilaiset salaliittoteoriat ovat nousseet pinnalle erityisesti koronaviruspandemian aikana.
Tänään televisiosta tulee vuonna 1960 ensi-iltansa saanut Psyko.
Elämäntaitovalmentaja Francesca Tightinean on vinkannut TikTokissa, millaisilla yksinkertaisilla tavoilla voit saada muut pitämään sinusta.
Psykologin jakamilla kuvilla havainnollistetaan niin sanottua "Thatcher-efektiä".
Kirjaversio herätti paljon kielteistä julkisuutta.
Jos olet psykologisten elokuvien ystävä, niin hyvä ystävä, tämä listaus on juuri sinulle tarkoitettu.
Esimerkiksi aiempien parisuhteiden ongelmakohdista keskusteleminen voi ehkäistä riitoja nykyisessä suhteessa.
Amerikan psyko 2 -elokuvan pääroolissa nähdään Mila Kunis.
Psykopaatin tarina herätti kohun jo kirjana.
Nainen sai ison hermoromahduksen yli kymmenen vuotta sitten.
Taru Hakulisen mukaan menneisyys ei täysin määritä ihmistä.
Jos olo on stressaantunut, kannattaa pienelle rauhoittumiselle ottaa aikaa.
Omia tunteita ei kannata padota kauhistuneena, sillä ne kehittyvät aina jostakin syystä, jota tulisi kuunnella.
Amerikan Psyko on yksi maailman tunnetuimmista jännityselokuvista. Kyseessä on myös Christian Balen läpimurtorooli.