Kuva: Fotolia

Häiritsevä ilmiö Disney-elokuvista paljastettiin - kannustaa tyttöjä olemaan hiljaa?

01.02.2016 18:15 - Senni Loikala

Tutkijat kävivät läpi kahdentoista Disney-elokuvan jokaisen repliikin. Selvisi, että naishahmot puhuvat huomattavasti miehiä vähemmän.

Disney-elokuvat ovat muuttuneet vuosien saatossa. Ennen naishahmot olivat poikkeuksetta klassisen kauniita ja puhuivat kiltisti, kun taas nykyään leidit valkokankaalla saavat olla värikkäitä persoonia.

Kielitieteilijät Carmen Fought ja Karen Eisenhauer ovat löytäneet häiritsevän trendin Disney-elokuvista kautta aikain. Kaksikko analysoi jokaisen repliikin Disneyn kahdestatoista animaatiosta, jotka ovat ilmestyneet 1937-2013 välisenä aikana.

Tutkimus on vielä kesken, mutta naiset ovat jo paljastaneet muutamia tuloksia.

Naishahmojen repliikit

Tuloksista selviää, että naispuoliset hahmot puhuvat selvästi miehiä vähemmän elokuvissa. Jotkut saattavat pitää ilmiötä esimerkkinä tytöille siitä, että heidän tulisi jättää puhuminen miehille. Se voi tuntua  tasa-arvoa kannattavien

Listasimme alle muutaman esimerkin elokuvista ja siitä, kuinka iso osa elokuvan repliikeistä kuuluu naishahmoille.

Pieni merenneito (32 prosenttia)

Mulan (23 prosenttia)

Aladdin (10 prosenttia)

Frozen – huurteinen seikkailu (42 prosenttia)

Kaksi elokuvaa tekivät kuitenkin poikkeuksen. Vuonna 2011 ilmestyneen Kaksin karkuteillä -elokuvan repliikeistä 52 prosenttia kuullaan naishahmojen suusta. Seuraavana vuonna valkokankaille tulleessa Urhea-elokuvassa 74 prosenttia repliikeistä kuului naisille.

Pääset katsomaan kaikkien kahdentoista Disney-elokuvan repliikkien jakautumisen nais- ja mieshahmojen välillä täältä.


Lue myös: Disney julkisti uudet elokuvansa seuraavalle neljälle vuodelle - mukana vanhoja suosikkeja

Lähde: The Washington Post

Kilpailut

Uusimmat