Kuva: Fotolia

Kirjailija väittää: "Kasvissyönti on käytännössä katsoen mahdotonta"

30.04.2016 17:15 - Iiro Myllymäki

Kirjailija myös kritisoi kasvissyöjien moraaliin vetoavia perusteita lihattomuudelle.

On käytännössä katsoen mahdotonta olla kasvissyöjä. Kasvissyöntiä ei voi oikeuttaa moraalisilla perusteilla. Tällaiset epätavalliset väitteet esittää Drexelin yliopiston englannin kielen ja filosofian avustava professori Andrew Smith. Itsekin kasvisruokavaliota pitkään noudattanut Smith on kirjoittanut A Critique of the Moral Defence of Vegetarianism ("Kasvissyönnin moraalisen puolustuksen kritiikki") -kirjan, jossa esittämänsä väitteet mies perustelee uusimmalla tutkimustiedolla kasvitieteiden, ekologian, ympäristöfilosofian ja kulttuuriantropologian aloilta.

Smithin väitteen mukaan kokonaisvaltaisesta kasvissyönnistä mahdotonta tekee se, että kasvit sisältävät maaperästä saamiaan eläinten jäämiä. Näin ollen Smithin mukaan kasveja syödessään ihminen syö samalla myös eläintä. Kirjailijan mielestä moraaliin nojaavat perustelut kasvissyönnille ontuvat.

”Mielestäni monet ’kasvissyöjät’ ja ’vegaanit’ voisivat kiinnittää enemmän huomiota ruoaksi päätyvien eliöiden kokemuksiin. Monet kasvissyöjät esimerkiksi sanovat pidättyvänsä eläinten syömisestä, koska eläimillä on kyky tuntea. On kuitenkin olemassa painavat syyt uskoa, että myös kasvit ovat kykeneviä tuntemaan. Toisin sanoen, ne ovat koko ajan tietoisia ympäristöstään ja vastaavat sen vaikutukseen. Ne vastaavat miellyttäviin ja epämiellyttäviin kokemuksiin.”, kirjoittaa Smith.

Lue myös: "Miten elät ilman pekonia? Oletko dieetillä?" - Lauseet, joita yksikään kasvissyöjä ei jaksa kuulla

Lähteet: The Lad Bible, Palgrave

Kilpailut

Uusimmat