Kuva: Fotolia

Maailman ensimmäinen seksihuvipuisto suunnitteilla - sisältäisi muun muassa nudistialtaan

04.05.2016 21:15 - Iiro Myllymäki

Puistoon suunnitellaan "seksileikkipuistoa" ja sukupuolielinten muotoisia törmäilyautoja.

Kyllästyttävätkö perinteiset huvipuistot? Ärsyttävätkö lasten kirkumiset ja narunvedon halvat palkinnot? Kohta tarjolla saattaa olla jotain aivan muuta huvipuistojen alalla. Brasiliaan Piracicaban kaupunkiin on suunnitteilla maailman ensimmäinen seksihuvipuisto. ErotikaLand-nimistä puistoa kaavaillaan avattavaksi vuonna 2018.

Puiston suunnittelijat haluavat puiston edustavan tervettä suhtautumista seksiin. Itse seksin harrastaminen olisi kuitenkin huvipuistossa kiellettyä, mutta apu intohimon yllättäessä löytyisi puistoon kuuluvasta motellista. Puistoon on suunnitteilla ”seksileikkikenttä”, joka pitäisi sisällään nudistiuima-altaan ja vesiliukumäen. Puiston törmäilyautot olisivat sukupuolielinten muotoisia ja ”7D-elokuvateatterissa” tuolit hieroisivat asiakkaita juuri oikeista paikoista.

Herättänyt vastustusta

Kaikki eivät ole suhtautuneet seksihuvipuistosuunnitelmiin innolla. Piracicaban kaupunginvaltuuston johtaja ja kristillis-sosialistisen puolueen jäsen Matheus Erler pelkää, että puisto houkuttelisi ”irstaita ihmisiä”.

- Emme voi tulla tunnetuksi seksin pääkaupunkina, Erler sanoo.

Puistohanketta johtava liikemies Mauro Morata on yrittänyt vähentää paikallisen väestön huolia kertomalla, että puisto tulisi sijaitsemaan kaupungin rajojen ulkopuolella. Morata etsii parhaillaan sopivaa paikkaa puistolle. Hän myös korostaa hankkeen taloudellisia vaikutuksia. Hänen mukaansa puisto toisi alueelle 250 työpaikkaa lisää. Pääsylipputulot tulisivat olemaan merkittävät, sillä sisäänpääsy maksaisi noin 90 euroa.

Lue myös: Asiantuntija: Autoseksi tulee lisääntymään

Lähteet: New York Times, Mirror

Kilpailut

Uusimmat