Kuva: Fotolia

"Musiikkitamponi" todistaa, että oppiminen alkaa jo kohdussa: Katso, miten sikiö reagoi

08.10.2015 18:15 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan sikiöt pystyvät kuulemaan ja reagoimaan ääniin huomattavasti luultua aiemmin.

Masussa kasvava sikiö reagoi musiikkiin jo 16 viikon ikäisenä, väittää tuore espanjalainen tutkimus. Aiemmin ollaan luultu, että kuuloaisti alkaa ”toimia” vasta 26 raskausviikon kohdalla.

Sikiö reagoi musiikkiin jo 16-viikkoisena vain, jos se kuulee äänet ”musiikkitamponin” avulla. Kyseessä on pieni, tamponin malliseksi rakennettu laite, joka laitetaan emättimeen. Tällöin sikiö kuulee musiikin selvästi kohdussa.

Tutkimukseen osallistui 100 raskaana olevaa naista. 3D-kuvat sikiöistä musiikkitamponin käytön ajalta näyttivät, että sikiöt alkoivat aukoa suitaan ja työntämään kieliään ulos suista kuullessaan musiikkia.

Tutkimuksemme väittää, että musiikki saa aikaan reaktion, joka aktivoi aivoja, stimuloi kieltä ja kommunikaatiota. Se todistaa, että oppiminen alkaa jo kohdussa”, tutkijat kirjoittavat kotisivullaan.

Tulokset saattavat auttaa tulevaisuudessa huomaamaan varhain, mikäli lapsi syntyy kuulovammaisena. Ne voivat myös taata aiempaa parempia ultraäänikuvia, koska musiikki pistää liikettä sikiöön.

”Musiikkitamponi”-laite maksaa noin 150 euroa, ja sitä suositellaan käytettäväksi vain 20 minuutin ajan päivässä.

Pääset näkemään alle minuutin kestävältä videolta, miten sikiö reagoi musiikkiin.


LUE MYÖS: Ultraäänikuva yllätti odottavan äidin - sikiöllä näyttää olevan "eläinseuraa"

Lähde: The Local

Kilpailut

Uusimmat