Kuva: Fotolia

Pizzeriayrittäjä tuskastui asiakkaiden vaatimuksiin - keksi syötävän hyvän ratkaisun

01.05.2016 19:45 - Iiro Myllymäki

Maailmalla saa pizzaa koko pakkauksen täydeltä.

Vinnie’s Pizzeriassa Brooklynissa saa harvinaisen kokonaisvaltaisen pizzaelämyksen. Buzzfeed-sivusto kertoo, että ravintolassa on keksitty pakata pizza pahvisen laatikon sijaan pizzasta tehtyyn laatikkoon. Laatikon alaosa on rapeapohjainen pizza, ja kansi on tehty valkosipulileivästä.

- Minua suututtaa, kun ravintolassa syövät ihmiset pyytävät pizzan laatikossa. Siinä ei ole mitään järkeä, ja roskakorit täyttyvät laatikoista. Aloin ajatella, että mitä jos laatikon voisi syödä, sanoo Sean Berthiaume, yksi pizzerian omistajista.

Asiakkaat ovat ottaneet uutuuden hyvin vastaan. Berthiaumen mukaan yhden ”pizzalaatikkopizzan” valmistaminen vie hieman yli tunnin, ja valmis tuote maksaa noin 35 euroa. Hinta on korkea pizzan suuren koon ja ison työmäärän vuoksi.  

Jäämme odottamaan, saammeko nauttia vastaavanlaisista pizzoista tulevaisuudessa myös Suomessa. Vielä on tyytyminen pelkkään kuvien katseluun. Twitterissä pizza on herättänyt suurta huomiota, sillä pizzerian jakamaa kuvaa on uudelleentwiitattu jo melkein 2 000 kertaa.

Lue myös: Erikoinen ruokatrendi villitsee somessa: Värikäs sateenkaaripaahtoleipä

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat