Kuva: Fotolia

Tänään vietetään Älä laihduta -päivää

06.05.2016 07:45 - Reija Saarinen

Päivä järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1992.

Nykymaailmassa laihduttamisesta on tullut arkipäivää. Yhä nuorennat laihduttavat ja uskovat onnellisuuden olevan kiinni painosta. Hoikkuudesta on tullut itseisarvo, jota ihaillaan.

Tänään, 6. toukokuuta vietetään kuitenkin Älä laihduta -päivää. Kyseisen päivän tarkoituksena on on herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan laihduttamiseen ja painoon liittyviä päähänpinttymiä ja pakkomielteitä. Kansainvälisen Älä laihduta -päivän perustaja on Mary Evans Young, jolla on omakohtainen kokemus syömishäiriöstä. 

Suomessa Älä laihduta -päivää vietettiin ensimmäisen kerran Turussa vuonna 1992. Valtakunnallisesti päivää on vietetty vuodesta 2010.

Lue myös: Laihduttajan ei kannata käydä vaa'alla - kahdeksan syytä

Lähde: Syömishäiriöliitto

Kilpailut

Uusimmat