Kuva: Splash

Brittilaulaja Birdyn kappale hurmaa YouTubessa: "Siitä tuli aivan erilainen kuin alunperin piti"

12.02.2016 20:45 - Rea Tallgren

19-vuotias laulajalahjakkuus Birdie kertoo, että hänen uutuuskappaleensa sai vuoden aikana aivan erilaiset raamit kuin nuori nainen alun alkaen ajatteli.

Brittilaulaja Birdy kertoo Novan Iltojen Oku Luukkaiselle, että hänellä oli ajatus uutuskappaleestaan Keeping Your Head Up jo vuoden ajan päässä. 

- Päässäni se oli aina balladi, mutta kun vihdoin aloin tehdä kappaletta, siitä tulikin paljon iloisempi kuin olin alunperin ajatellut. 

Kappaleesta ei siis tullut aivan sellainen, kuin 19-vuotias laulaja oli itse ajatellut. Mutta mikä on sen perimmäinen sanoma?

- Se kertoo valon ja pimeyden taistelusta, ja siitä, minkä tien itse valitsee, Birdy summaa.

Kappale on otettu hyvin vastaan. Viikon aikana sitä on kuunneltu YouTubessa yli miljoona kertaa. 

Oku Luukkainen äänessä Novan illoissa arkisin klo 18-21. Retroperjantai kuullaan myös jatkossa Novalla perjantaisin samaan aikaan kuin aikaisemmin Voicella. 

Lue myös: Teini soitti äidilleen Nicki Minajin pervon kappaleen - reaktiosta nettihitti

Kilpailut

Uusimmat