Kuva: AOP

Nightwish jää tauolle - Tuomas Holopainen paljasti suunnitelmansa

29.04.2016 08:07 - Reija Saarinen

Tuomas Holopaisen mukaan musiikkia hän tuskin vuoden aikana tekee.

Muutama viikko sitten ilmoitettiin, että Nightwish jää vuoden tauolle. Viimeinen show nähdään Kööpenhaminassa lokakuussa ja sen jälkeen koko vuosi 2017 menee ilman bändihommia.

Yhtyeen nokkamies ja biisintekijä Tuomas Holopainen uskoo, että lomalla ei uusia biisejä tule tehtyä.

- En usko, että teen musiikkia. Sehän tauon tarkoitus onkin. En ole juurikaan vielä miettinyt mitä teen. Nautin kuitenkin siitä ajatuksesta, että minulla on aikaa olla kotona, hoitaa puutarhaa ja hevosia ja ihan vaan olla, mies kertoo.

Se mitä tauon jälkeen tapahtuu, on bändiläisillä jo tiedossa.

- On hieman liian aikaista raottaa vuotta 2018, mutta voin kertoa, että meillä on suunnitelmia vuodelle 2020 saakka.

Lähde: Blabber Mouth

Kilpailut

Uusimmat