Kuva: AOP

Huhut kiihtyvät: Jättikauppa muuttaa NHL:n varausjärjestyksen?

04.05.2016 07:45 - Mikko Räsänen

Edmonton Oilers myöntää olevansa valmis kauppaamaan korkean varausvuoronsa.

Edmonton Oilersille tämän vuoden NHL:n draftin varausjärjestyksen arvonta oli pettymys. Edmontonilla oli suuri mahdollisuus voittaa himoittu ensimmäinen varausvuoro. Vaikka se menisi ohi, ei tilannetta nähty huonona, sillä toisena ja kolmantena varaavallekin oli vielä sarjolla Patrik Laineen ja Jesse Puljujärven kaltaiset superlupaukset. 

Oilersilla kävi kuitenkin huono tuuri ja joukkue sai arvonnassa vasta draftin neljännen varausvuoron. Nyt joukkueen johto miettii kuumeisesti, mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Edmontonin GM Peter Chiarelli on jo vahvistanut, että on hyvinkin mahdollista, että joukkue kauppaa varausvuoronsa.

Edmontonin joukkue on rakennettu hyvin epätasaiseksi. Joukkueessa on runsaasti taitavia hyökkääjiä, mutta samaan aikaan joukkueella on huutava pula kärkipuolustajasta. Kauppaamalla varausvuoron voisi Oilers vahvistaa puolustusta hetkessä.

Vahvimmin huhuissa on mainittu Islandersin Travis Hamonic. Hamonic on kauden aikana pyytänyt siirtoa perhesyistä, koska haluaa lähemmäs Winnipegissä sijaitsevaa kotiaan. Edmonton olisi sijaintinsa puolesta varmasti Hamonicia kiinnostava vaihtoehto ja neljäs varausvuoro voisi tuoda vaihdossa Hamonicin Oilers-paitaan.

Muita huhuissa mainittuja puolustajaehdokkaita ovat Kevin Shattenkirk ja Sami Vatanen. Jos Montreal on valmis neuvottelemaan tähtipuolustajansa P.K. Subbanin myymisestä, ei pelkkä varausvuoro riitä kaupan toteutumiseen, vaan kauppaan kuulunee silloin muitakin pelaajia, ja kyseessä olisi todellinen jättikauppa. Edmontonin tapauksessa vahvimmin myyntihuhuissa on pyörinyt Ryan Nugent-Hopkins, mutta myös Jordan Eberlen myynnillä on spekuloitu.

On myös mahdollista, että Oilers suostuu vaihtamaan varausvuoronsa myöhempään varausvuoroon, jos saa siitä riittävän kompensaation. Oil on White -sivusto esitti tähän erään mielenkiintoisen skenaarion, jossa Oilers antaisi jättikaupassa Arizona Coyotesille neljännen varausvuoron, Jordan Eberlen sekä yhden ensi vuoden draftin varauksistaan ja saisi tilalle Coyotesin tämän vuoden draftin 20:nnen varausvuoron, superlupaus Dylan Stromen ja puolustaja Michael Stonen

Strome sopisi hyvin Oilersin kirkkaimman tähden Connor McDavidin rinnalle ja kookas Stone toisi jämäkkyyttä Oilers-pakistoon ilman valtavaa hintalappua. Ja 20:nnella varausvuorolla Oilers voisi vielä poimia Jake Beanin kaltaisen lupauksen vahvistamaan puolustusarsenaalia entisestään.

Kilpailut

Uusimmat