Kuva: splash

Alicia Keys julkaisi henkilökohtaisen kirjoituksen: "Tähän asti olen piiloutunut"

09.10.2015 18:45 - Rea Tallgren

Alicia Keys varjelee yksityisyyttään, mutta nyt palkittu laulajatar on julkaissut avoimen kirjoituksen, joka on noussut otsikoihin.

Laulajatar Alicia Keys on tehnyt mittavan uran musiikkialalla ja ansainnut paljon palkintoja ja arvostusta työllään. Kahden lapsen äiti on vaikuttanut julkisuudessa hyvin tasapainoiselta ja itsevarmalta. Nyt laulaja on julkaissut kirjoituksen, jossa hän paljastaa kärsineensä jo vuosien ajan epävarmuudesta ja halusta piiloutua. 

"Ensimmäisen kerran huomasin ihmisten asenteiden minua kohtaan muuttuvan, kun olin teini-ikäinen. Huomasin, että sain miehiltä pitkiä katseita kaduilla. En nauttinut siitä. En halunnut, että ulkonäköäni kommentoitaisiin tai perääni vihelleltäisiin."

Pikkuhiljaa, pala palalta Keys kertoo alkaneensa piilottaa todellista minäänsä ja ulkonäköään. 

"Kun aloin lyödä itseäni läpi artistina, pidin hiuksiani tiukoilla pikkuleteillä. Käytin hattuja, huiveja ja löysiä vaatteita. Olin piilossa ja koin olevani turvassa."

(kuva: splash)

34-vuotias laulaja kirjoittaa, että on jatkanut piiloutumista tähän asti. Hän kertoo yrittäneensä piilottaa persoonaansa, älykkyyttään ja verbaalisuuttaan, sillä piilossa on ollut turvallisempaa. Enää Keys ei aio siihen suostua. 

"Tästä lähtien en aio enää olla huomaamaton. Tästä lähtien minun ei tarvitse enää sopia joukkoon. Tästä lähtien minun ei tarvitse pitää suutani kiinni", hän lupaa. 

Lue blogikirjoitus kokonaisuudessaan tästä


Lue myös:

Lähde: Alicia Keysin kotisivut

Kilpailut

Uusimmat