Frendit-tähti hehkuu onnea - elämä on täydellistä

23.02.2012 09:15 - Eeva Rajala

Jennifer Aniston elää parhaillaan elämänsä kenties onnellisempia hetkiä. Töitä, rakkautta ja arvostusta riittää.

Jennifer Aniston sai eilen vihdoin oman tähden Hollywoodin Walk of Famelle. Seremoniassa mukana olivat muun muassa Anistonin John-isä sekä naisen tuore rakastettu, näyttelijä Justin Theroux.

- Tämä kaikki tuntuu todella epätodelliselta, rehellisesti sanottuna. Synnyin täällä, ja näiden kaikkien tähtien ja nimien näkeminen lapsena oli jännittävää. Tähtien joukossa oleminen merkitsee erityisen paljon, Aniston kertoi kiitospuheessaan.

Anistonilla menee elämässään hyvin muutenkin. Tulevan Wanderlust-elokuvan kuvauksista hän kaappasi itselleen näyttelijäkokemuksien lisäksi uuden poikaystävän, elokuvassa myös näyttelevän charmikkaan Justin Theroux'n, joka muistetaan muun muassa elokuvista Mulholland Drive ja Inland Impire. Kaksikko on pitänyt yhtä viime vuoden toukokuusta saakka ja onni kukoistaa edelleen.

Töitäkin Anistonilla riittää, ja varmasti riittäisi enemmän kuin nainen ottaa vastaan. Wanderlust-elokuvan jälkeen hänet nähtäneen ainakin draamakomediassa Miss You Already ja huhujen mukaan myös rikosdraamassa Switch.

Kilpailut

Uusimmat