Kuva: AOP

IS: Anu Saagim ja Risto-Matti Ratia eroavat!

13.02.2016 09:38 - Senni Loikala

25 yhdessä ollut pariskunta on hakenut avioeroa. Ratia kertoo Ilta-Sanomille tarkemmin päätöksestä.

Anu Saagim, 53, ja suunnittelija Risto-Matti Ratia, 75, ovat jättäneet avioeropaperit Helsingin käräjäoikeuteen. Pari on ollut yhdessä yhteensä 25 vuotta. Ilta-Sanomat tavoitti Ratian kommentoimaan eroa.

- Pitkän harkinnan jälkee olemme tulleet siihen tulokseen, että haluamme erota. Kun soitin Anulle ja kerroin asiasta, hän oli hetken hiljaa, mutta ymmärsi ja sanoi, että erotaan pois. Kaikki on tapahtunut hyvässä yhteishengessä, Ratia kertoo.

Hän kertoo yhdeksi syyksi sen, ettei pari ole asunut yhdessä vuosiin. Saagim asuu Virossa ja Ratia Suomessa.

- Olemme eläneet niin kauan erillään ja molemmilla on omat elämät Suomenlahden molemmin puolin, joten turha tätä liittoa on jatkaa. Anu on aivan samaa mieltä.

Vuonna 2013 Ratia on kertonut, että avioeron sattuessa pariskunnan omaisuus menee jakoon. Nyt hän ei halua asiasta keskustella, mutta kertoo eron tapahtuvan hyvässä yhteisymmärryksessä.

Saagim nostatti syksyllä kohun, kun pariskunta osallistui Yökylässä Maria Veitola -ohjelmaan. Monien mielestä Saagim käyttäytyi tuolloin törkeästi Veitolaa kohtaan.


Lue myös: Anu Saagim: Minua on yritetty lahjoa

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat