Kuva: Senja Rapila

IS: Teemu Selänne muistelee ensimmäistä ihastustaan

13.02.2016 09:45 - Senni Loikala

Entinen jääkiekkoilija kertoo Ilta-Sanomille, millainen oli hänen ensimmäinen ihastuksensa.

Teemu Selänne, 45, muistelee Ilta-Sanomissa ensimmäistä ihastustaan. Hän kertoo olleensa tuolloin kuusivuotias, ja ihastuksen kohde oli hänen leikkikaverinsa Paula.

Selänteen ja Paulan perhe kävivät yhdessä veneilemässä Espoon edustalla sijaitsevalla Herrön saarella. Noilla reissuilla Selänne ja Paula leikkivät yhdessä, ja tuleva kiekkosuuruus oli ihastunut. Kaksikko on yhteydessä vielä nykyäänkin.

- Olemme edelleen tekemisissä hänen ja hänen miehensä kanssa. En muista, kerroinko hänelle ikinä tästä ihastuksestani, Selänne kertoo.

Selänne on naimisissa Sirpa-vaimonsa kanssa ja Kaliforniassa asuvalla pariskunnalla on neljä lasta. Aiemmin entinen kiekkoilija kertoi Me Naiset -lehdelle, että avioparin hyvä suhde perustuu huumoriin ja hyvään seksiin.

Teemu ja Sirpa Selänne saivat kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle vuonna 2014. (kuva: AOP)


Lue myös: Teemu Selänne uudesta aluevaltauksestaan: "Valmius on, että homma jatkuu"

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat