Kuva: AOP

Jussi Vatanen paljastaa ikävän tilanteen uraltaan: ”Sitä päätöstä jouduin katumaan”

06.02.2016 10:15 - Pauliina Jokinen

Näyttelijä Jussi Vatanen muistetaan muun muassa Napapiirin sankarit-elokuvista.

Lauantaina näyttelijä Jussi Vatanen on uuden haasteen edessä, kun televisiossa alkaa Saturday Night Live, jolla on Yhdysvalloissa jo 40-vuotinen historia.

Vatanen on tottunut aiemminkin urallaan suoriin lähetyksiin ja niiden tuomaan jännitykseen. Mies on nähty aiemmin muun muassa Kingissä ja Putouksessa. Näyttelijä myöntääkin henkisesti kovimman jutun olleen Putouksen ensimmäisen suorat lähetykset.

- Kyllä ne ovat olleet ammatillisesti kovimpia paikkoja. Kyllä se silloin jännitti ja jännittää vieläkin, mutta nyt osaa suhtautua hieman eri tavalla – ei tähän ehkä kuole, Vatanen mietti ennen ensimmäistä Saturday Night Liven lähetystä.

Jos suorat lähetykset ovat olleet henkisesti kovia paikkoja, on Vatanen joutunut fyysisesti kovimmille, tai ainakin ikävimpään paikkaan Napapiirin sankarit -elokuvan jatko-osan kuvauksissa.

Elokuvan kuvausvaiheessa kuvaustiimi keksi Vatasen esittämän päähenkilön nappaavan eteisestä jalkaansa kengät, jotka jalassa hän seikkailee koko elokuvan ajan.

- Keksimme, että ne voisivat olla crocsit. Sitä päätöstä jouduin katumaan, kun 1,5 kuukautta juoksin ympäri Lappia crocseissa. Jouduin kehittelemään erilaisia patentteja, etteivät kaikki terävät asiat tulleet crocsien pohjasta läpi, Vatanen naureskelee.

Lue myös: Osaatko sinä kieltäytyä? Kuusi tilannetta, jolloin on hyväksyttävää sanoa "ei"

Kilpailut

Uusimmat