Kuva: Splash

Rihannan "muuttunut ulkonäkö" nousi otsikoihin - onko kaunotar muka oikeasti lihonut?

30.04.2016 12:15 - Rea Tallgren

Maailmantähdet ovat usein suurennuslasin alla ulkomuotonsa suhteen, mutta tuoreista Rihannan kuvista noussut spekulaatio on silti melkoisen väkisin väännettyä.

Rihanna, 28, on yksi maailman menestyneimmistä naislaulajista. Kymmeniä miljoonia euroja urallaan tienanneen naisin elämää seurataan mediassa kuin suurennuslasin avulla ja otsikoihin nousevat milloin se, kenen kanssa muun muassa Rude Boy -hitistään tuttu kaunotar on nähty kuin se, minkälaisissa bikineissä hän lomailee. 

Rihanna on tottunut siihen, että paparazzit seuraavat häntä eikä nainen luultavasti ole moksiskaan median huomiosta. Itse asiassa nainen suhtautuu monesti mediaan hieman ironisestikin; tuoreessa haastattelussa häneltä kysyttiin, mitä hän katuu elämässään eniten ja hän vastasi "sitä, että valitsin rumat alushousut läpinäkyvän mekkoni alle."

Rihanna poistumassa arkiselta lounaalta paparazzien ja fanien kameroiden salamavalojen välkkeessä. (kuva: Splash)

"Kurvikkaampi kuin ennen"

Vaikka Rihanna osaa pyörittää mediaa haluamallaan tavalla, on mediallakin kuitenkin voimaa, jota se on tällä kertaa käyttänyt hieman ikävällä tavalla. Brittien isoin nettijulkaisu Daily Mail kun on kirjoittanut Rihannasta jutun, jossa se ihmettelee Rihannan "uudistunutta" ulkomuotoa.

Jutussa viitataan nuoren, "aiemmin mallimaisen hoikkana tunnetun" Rihannan "uusiin kurveihin." Syyksi arvaillaan joko "erilaista ruokavaliota" tai "muutosta treeniohjelmassa." Jutussa Rihannasta nähdään muun muassa seuraavat kuvat, jotka Daily Mailin mielestä todistavat Rihannan "muodonmuutoksesta."

(kuva: Splash)

(kuva: Splash)

(kuva: Splash)

Mitä mieltä sinä olet, kertovat kuvat kurvikkaammasta Rihannasta vai ainoastaan siitä, että tapa, jolla julkkiksia katsotaan on turhan julma?

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat