Kuva: Mikko Räsänen

Stigiä naurattaa hänen tapansa esiintyä: "Näytän hitaalta lavalla"

09.02.2016 20:45 - Emma Ylistalo

Stig vetää jokaisen keikkansa yhtä suurella energialla ja onnistuu välittämään sen myös katsojiin. Muusikolle itselleen hänen oma lavaesiintymisensä näyttää kuitenkin hitaalta.

Stig sanoo vetävänsä kaikki keikkansa yhtä täysillä, oli kysessä sitten pieni pubikeikka tai isolla lavalla vedettävä suurempi show. Muusikko kuitenkin naureskelee sille, miltä hänen energiset keikkansa näyttävät ulkopuolelle.

- Kun näen ne joskus itse uudestaan taltioinnista, niin mietin, että tältäkö se näyttää kun vedän täysillä. Olen ehkä niin kauan tehnyt tätä, että minulle on muodostunut se oma tyyli ja oman pääni sisällä vedän aina täysillä, mutta näytän aina sellaiselta vähän hitaalta siellä lavalla, Stig kertoi Voicelle.

Tämä ei Stigin mielestä ole kuitenkaan vaikuttanut siihen, kuinka yleisö on mukana keikoilla

- Jotenkin se on tähän saakka onnistunut säteilemään sieltä mun pään sisästä sinne yleisöönkin se energia jollain tasolla. Täysillä vedetään, vaikka se ei aina näytä siltä. Mutta se kuulostaa siltä ja tuntuu hyvältä.


Lue myös: Stig ei aio työstää levyä: "Siinä menee biisejä hukkaan"

Kilpailut

Uusimmat