Kuva: Mikko Räsänen

Sunrise Avenue -laulaja: Unelmoin nuorempana jääkiekkoilijan urasta

29.04.2016 15:45 - Senni Loikala

Samu Haber kirjoitti ensimmäisen rakkauslaulunsa jo lapsena. Hän unelmoi tulevansa urheilijaksi, mutta asiat menivät toisin.

Sunrise Avenue -yhtyeen laulaja Samu Haber, 40, kertoo illan Elastinen feat. -jaksossa, miten hän löysi musiikin tekemisen jo lapsena. Tuolloin Haber kuunteli paljon suomalaista iskelmää, ja Kake Randelin oli yksi hänen suosikkilaulajistaan.

- Olin 7- tai 8-vuotias. Muistan, kun menin sänkyyn nukkumaan ja minulle tuli todella outo olo, ja sitten melodia tuli päähän. Kirjoitin rakkaussanat yhdelle Minnalle, joka oli kanssani samalla luokalla, Haber kertoo.

- Hyräilin sitä laulua pari päivää, siinä oli jotain koukuttavaa, hän lisää.

Myöhemmin Haber suhtautui intohimoisesti urheiluun. Hän harrasti jalkapalloa ja jääkiekkoa ja unelmoi, että voisi saada kiekkoulusta jonain päivänä jopa ammatin itselleen.

- Urheilu oli enemmän unelmissani. Ajattelin, että olisi hienoa päästä joskus NHL:n, vaikka olisi pitänyt ymmärtää, että se oli kaukainen haave niillä taidoilla, mies kertoo hymyillen.

Samu Haber ja Elastinen pelailivat jalkapalloa Sonera Stadiumilla Elastinen feat. -ohjelman kuvauksissa. (kuva: MTV3)

Elastinen feat. -ohjelma tulee perjantaisin MTV3:lta klo 20.05.

Lippuja ELASTINEN FEAT. -konserttiin pääset ostamaan tästä.

Lue myös: Elastinen yllättyi naisenergiasta: "En ole koskaan tehnyt näin kevyttä biisiä!"

Kilpailut

Uusimmat