Kuva: Fotolia

Tänään tv:ssä FC Venus - tiesitkö hauskan yksityiskohdan kuvauksista?

27.11.2015 18:30 - Emma Ylistalo

Minna Haapkylä paljasti hauskan tarinan FC Venus -elokuvan loppuottelusta.

Näyttelijä Minna Haapkylä muisteli vuosien jälkeen FC Venus -elokuvan kuvauksia. Ensimmäisenä hänelle nousi mieleen elokuvan lopussa oleva kohtaus, jossa miehet ja naiset pelaavat jalkapalloa toisiaan vastaan. 

- Oli ihan jäätävän kylmä ja siinä elokuvassa alkaa vielä satamaan. Tietenkään oikeasti ei satanut vaan se tehtiin paloletkulla. Sieltä tuli jääkylmää vesijohtovettä. Paleli niin hirveästi, että me juoksimme aina saunaan siinä välillä. Koska kaikki olivat aivan märkiä, niin sitten tulimme sieltä höyryävinä pois. Meidän piti odottaa aina tosi kauan, ennen kun voitiin taas kuvata, jotta se höyry laskeutui, Haapkylä kertoi Voicen iltapäivän haastattelussa Niina Backmanille ja Lauri Kottoselle

Tämän lisäksi Haapkylä saa samaisessa ottelussa "potkun päähänsä", minkä seurauksena hän joutuu makaamaan pitkään vesilammikossa.

- Sitä kuvattiin todella kauan, kun palelin niin paljon. En pysynyt paikoillani, kun tärisin niin paljon siinä vesilammikossa, Haapkylä muisteli. 

FC Venus tänään perjantaina 26.11. klo 21.00. Nelosella.

Voicen iltapäivä arkisin klo 14.00.-18.00.


Lue myös: Minna Haapkylä Me Naisille erostaan: "Muutin elämäni niin lempeästi kuin pystyin"

Kilpailut

Uusimmat